Koronapandemian vaikutukset hiihtolajien harraste- ja kilpailutoimintaan – perutut ja siirretyt kilpailut löydät tästä artikkelista

Kuva: SHL/Teemu Pelkonen

(Päivitetty 1.4.2021)

Koronapandemia aiheuttaa muutoksia pohjoismaisten hiihtolajien leiri- ja kilpailukalentereihin. Tähän artikkeliin kootaan päivittyvää tietoa kokonaisuudesta.

YLEISTÄ

Suomen hallitus teki 23.10.2020 periaatepäätöksen paikallisista ja alueellisista suosituksista koronaepidemian leviämisen estämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tarkensivat periaatepäätöstä omalla suosituksellaan sisätiloissa järjestettävän liikunta- ja kulttuuritoiminnan osalta.

Hallituksen periaatepäätös sekä OKM:n ja THL:n suositus antavat alueellisille ja paikallisille viranomaisille mahdollisuuden tehdä tarvittaessa kulloinenkin epidemiatilanne huomioivia alueellisia ja paikallisia päätöksiä epidemian leviämisen estämiseksi. Päätöksen harrastustoimintaan käytettävien tilojen mahdollisista rajoituksista tekee kukin kunta.

Lisätietoa koronaepidemiasta Valtioneuvoston, THL:n ja AVI:n sivuilla.

HIIHTOLIITON OHJEISTUS

Suomen Hiihtoliitto nojaa kaikissa lajiensa kilpailu- ja harrastustoimintaa koskevissa linjauksissaan hallituksen ja paikallisten terveysviranomaisten päätöksiin, rajoituksiin ja suosituksiin. Lisäksi linjausten taustalla ovat Olympiakomitean yleiset, kaikkia lajeja koskevat suositukset, jotka löytyvät Olympiakomitean sivuilta.

Olympiakomitea on 1.3.2021 päivitetyssä tiedotteessaan ohjeistanut urheiluseuroja ja lajiliittoja koskien harjoittelu- ja kilpailutoimintaa Suomen hallituksen määrittelemän sulkuajan 8.–28.3.2021 väliselle ajalle. Ohjeistuksen tavoitteena on Covid-19 -taudin leviämisen ehkäiseminen Valtioneuvoston tavoitteiden ja suositusten mukaisesti. ”Lasten ja nuorten kilpailuja ja otteluita ei järjestetä eikä lasten ja nuorten toiminnassa matkusteta tapahtumiin, otteluihin ja kilpailuihin oman alueen (sairaanhoitopiiri) ulkopuolelle. Kilpailutoiminnan käynnistäminen arvioidaan erikseen, toiminta ei käynnisty ainakaan ennen 28. maaliskuuta. Virtuaalisesti järjestettävä kilpailutoiminta on mahdollista”, OK:n ohjeistuksessa todetaan.

Hiihtolajeja koskevia täsmennettyjä suosituksia ovat:

  • Harrastusryhmien harjoitukset tulee järjestää ulkona, kaikkea sisätiloissa tapahtuvaa ryhmäharjoittelua tulee välttää.
  • Harjoitukset tulee järjestää pienryhmissä, riittävin turvaetäisyyksin.
  • Pukutilojen hygieniasta ja väljyydestä tulee huolehtia erityisen tarkasti.
  • Valmentajan tulee käyttää maskia ja urheilijoiden silloin, kun se on mahdollista.
  • Urheilijoiden tulee minimoida mahdollisuuksien mukaan kontaktit harjoittelun ulkopuolella, oman ja muiden terveysturvallisuuden takaamiseksi.

Maajoukkueryhmien leiritykset voidaan järjestää Suomessa, mikäli järjestävän paikkakunnan terveysviranomainen sallii ja majoituksen (tai leirin) järjestäjä voi taata harjoittelevalle ryhmälle turvallisen ”kuplamallin” leirin ajaksi. Maajoukkuetoiminnalla tarkoitetaan tässä joukkueita A-maajoukkueista U18-harjoitusryhmiin saakka.

Mahdollisten leirien järjestelyistä ja viestinnästä ryhmien urheilijoille vastaa vastuuvalmentaja.

Huomioitava on, että sairaanhoitopiirien antamat matkustusrajoitukset ohjaavat viimekädessä toimintaa.

Hiihtoliitto suosittelee jo kalenteroitujen kilpailujen järjestämistä alueellisina kilpailuina oman sairaanhoitopiirin nuorille urheilijoille, jotka valmistautuvat kauden pääkilpailuja kohti. Velvoite on seurata oman alueen rajoituksia ja suosituksia samalla pohtien vaihtoehtoisia kilpailumalleja, jotka tukevat oman alueen nuorten harjoittelua.

Kilpailutapahtumien järjestäjä voi tarvittaessa rajata osallistujien määrää tai osallistumisoikeutta alueellisesti. Mahdolliset rajoitukset ilmenevät aina ko. kilpailun kilpailukutsusta. Rajoitus voi perustua vain terveysturvallisuuden edistämiseen ja koronaepidemian leviämisen ehkäisyyn.

Ohjeistus turvallisen kilpailutapahtuman järjestämiseeen tässä linkissä.

MUUTOKSET KILPAILUTAPAHTUMIIN

Joulukuu
10.-12.12. Alueleiri, mäkihyppy & yhdistetty / peruttu
12.-13.12. Rovaniemi, FIS-kisa, maastohiihto / peruttu
13.12. Rovaniemi, Junioricup mäkihyppy & yhdistetty / peruttu

Tammikuu
2.-3.1. Jyväskylä, nuorten SM-hiidot / siirretty 20.-21.2.2021
2.-3.1. Rovaniemi Modeo Cup, Yhdistetty Cup / peruttu
3.1. Imatra, Uudenvuoden Hiihdot, Parahiihto Cup / siirretään
16.-17.1. Kuopio, Junioricup mäkihyppy & yhdistetty, Modeo Cup & Yhdistetty Cup / peruttu
17.1. Siilinjärvi, Junioricup mäkihyppy & yhdistetty / peruttu
23.1. Oulu, kansalliset ja Parahiihto Cup / Parahiihto Cup peruttu
23.-24.1. Lapinlahti, Kallen kisat / peruttu

Helmikuu
14.2. Jämsänkoski, Junioricup mäkihyppy & yhdistetty / peruttu
20.-21.2. Jyväskylä, Junioricup mäkihyppy & yhdistetty, normaalimäen SM / siirretään 13.-14.3.

Maaliskuu
6.-7.3. Lahti, Junioricup mäkihyppy & yhdistetty, Modeo Cup & Yhdistetty Cup / peruttu
13.-14.3. Jyväskylä, Junioricup mäkihyppy & yhdistetty, normaalimäen SM mäkihyppy & yhdistetty / peruttu
13.-14.3. Keuruu, Nuorten SM-hiihdot / peruttu (siirto ensi kauteen)
26.-28.3. Ristijärvi, SM-hiihdot (järjestetään)
27.-28.3. Taivalkoski, Hopeasomman loppukilpailu, mäkihyppy & yhdistetty / peruttu (pyritään järjestämään joulukuussa 2021, ei korvaa vuoden 2022 Hopeasompaa)

Huhtikuu
2.4. Jyväskylä Ski Marathon / Veteraanien pitkän matkan SM-hiihdot / peruttu
9.-11.4. Taivalkoski, Hopeasomman loppukilpailu, maastohiihto / kilpailut järjestetään Vuokatissa. Kisasivut

Voit tarkastella ajankohtaista kilpailutilannetta myös Hiihtokalenteri.fi-palvelussa.