Eero Hirvonen ykkönen ja Minja Korhonen toinen kesä-GP:n päätöskisoissa – Ilkka Herolalle kokonaiskiertueen voitto

© Flawia Krawczyk

Eero Hirvonen voittoon Tschaggunsissa – Minja Korhonen toinen kiertueen päätöskisassa

Yhdistetyn kesä-GP päättyi suomalaisittain menestyksekkäästi Itävallan Tschaggunsissa. Eero Hirvonen vei miesten päätöskilpailun voiton nimiinsä ja Minja Korhonen oli naisten kilpailun toinen. 

Hirvonen aloitti kisapäivän mäkiosuuden pisimmällä hypyllä ja pääsi rullahiihto-osuudelle lopulta kolmantena, vain 9 sekuntia kärjestä. Hirvonen otti nopeasti kilpailussa kärkipaikan ja varmisti kilpailun voiton kovalla loppuvedolla.

– Huikea päivä, mieletön fiilis. Tänään oli hyvä hyppy ja pääsin paremman pään keleihin. Oli oikeasti onnistumisen elämys mäessä. Sovittiin hiihto-osuudella kärkiporukan kanssa, että pidetään sen verran vauhtia, ettei takana oleva porukka pääse kiinni. Oli hyvä, herkkä kiri ja muilla kavereilla ei ollut siinä saumaa, kertasi Hirvonen.

Ilkka Herola taisteli päätöskilpailussa sijalle 15. Herola koki päivän olleen alusta asti haastava, mutta tärkein tuli saavutettua.

– Tärkeintä tietenkin, että sai kokonaiskilpailun voiton varmistettua. Totta kai voi olla tyytyväinen. Hieno kiertue oli, vaikka loppu menikin vähän hankalaksi. Nyt kotia elpymään, kommentoi Herola.

Suomalaisista päätöskilpailun loppuun saakka suorittivat myös Arttu Mäkiaho (21.) ja Otto Niittykoski (31.). Mäkiaho oli hiihto-osuuden nopein.

Tulokset

Minja Korhonen päätti yhdistetyn kesäkiertueen siihen mistä sen myös aloitti ja otti viimeisestä osakilpailusta toisen sijan. Korhonen oli 98 metrin hypyllään mäkiosuuden toinen ja säilytti sijoituksensa hyvällä hiihdolla myös rullahiihto-osuudella. 

Kesä-GP:llä ensimmäisiä yleisen sarjan kansainvälisiä kisoja kisannut 15-vuotias Korhonen esiintyi läpi kiertueen tasapainoisesti ja haastoi kärkipään urheilijoita rohkeasti.

–Tiedettiin, että Minja on hyvässä kunnossa, mutta ihan näin kovia tuloksia ei varmasti kukaan osannut odottaa. Käsittämätön suoritus 15-vuotiaalta. Minja tuli tosi valmiina näihin kisoihin ja oli heti valmis haastamaan kärkipään urheilijoita”, kommentoi naisten valmentaja Lasse Moilanen.

Tulokset

Urheilijoiden ja valmentajien kommentteja SoundCloudissa


Suomeen kolmen suora kesä-GP:n lopputuloksissa – Herola ja Hirvonen nappasivat kokonaiskiertueen tuloksissa kaksoisvoiton

Suomalaisten panos kesäkiertueen kokonaistuloksissa oli vaikuttava. Ilkka Herola oli kesä-GP:n kiertueen lopputuloksien ykkönen ja Eero Hirvonen komppasi toisella sijalla. Herola keräsi kiertueelta yhteensä 241 pistettä, Hirvonen yhden kilpailun vähemmän kilpailleena 200 pistettä.

Minja Korhonen esiintyi läpi naisten kesäkiertueen tasapainoisesti ja oli kokonaistuloksissa kolmas. Korhosen pistepotti kesä-GP:ltä oli kaiken kaikkiaan 250 pistettä.

Kesä-GP:n kokonaistulokset
Naiset – Miehet

Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa