Remi Lindholm sykähdytti miesten takaa-ajokilpailussa – Leevi Mutrulta vahva suoritus ladulla ja mäessä

© Jesse Väänänen

Ruka Nordicin hieno kisaviikonloppu huipentui sunnuntaina. Päätöspäivän ohjelmassa oli mäkihyppy HS 142 -mäestä, yhdistetyn henkilökohtainen kilpailu 10 kilometrin hiihto-osuudella yhteislähtönä sekä maastohiihdon naisten ja miesten 20 kilometrin vapaan tyylin takaa-ajokilpailut.

Maastohiihto

Maastohiihdon Rukan viikonloppu huipentui vapaan hiihtotavan 20 kilometrin takaa-ajoihin. Päivän suomalaisnimi oli loistavan hiihdon sijalta 40 sijalle 12 tehnyt Remi Lindholm, joka kellotti myös miesten kilpailun kolmanneksi nopeimman hiihto-ajan. Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen taistelivat naisten kilpailussa kolmannesta sijasta, mutta jäivät lopulta kolmen parhaan urheilijan ulkopuolelle. Pärmäkoski oli parhaana suomalaisena kilpailun yhdeksäs ja Niskanen kahdestoista.

Pärmäkoski oli tyytyväinen kilpailuunsa ja totesi viikonlopun olleen onnistunut myös kokonaisuudessaan.

– Kiva oli hiihtää, oli taas yleisöä paljon paikan päällä. Tietää, että on paljon yleisöä, kun ei meinaa kuulla, mitä valmennusjohto huutaa ladun varressa. Viikonloppu oli kokonaisuudessaan hyvä, voi luottavaisin mielin jatkaa kohti Norjaa, kommentoi Pärmäkoski.

Pärmäkosken ja Niskasen lisäksi myös Anni Alakoski (28:s) mahtui 30 parhaan joukkoon.

Remi Lindholm sykähdytti suomalaisittain miesten kilpailussa ja hiihti 12 parhaan urheilijan joukkoon.

– Oli aika raskas kisa. Piti koko ajan tehdä kovaa töitä, ei saanut nukahtaa kun oli niin iso porukka. Tiesi, että joku yrittää jossain vaiheessa irti. Vauhtia pidettiin koko ajan. Viikonloppu oli kokonaisuudessaan medium-tasoa. Eilen oli vähän huonompi ja tänään parempi. Eilinen olisi voinut olla hyvä päivä, mutta se meni siihen kaatumiseen, kertasi Lindholm.

Viisi suomalaismiestä hiihti tänään 30 parhaan joukkoon, kun Lauri Lepistö oli 23:s, Niko Anttola 25:s, Markus Vuorela 26:s ja Arsi Ruuskanen 28:s.

Tulokset
Naiset
Miehet

Mäkihyppy

Mäkihypyn toinen kisapäivä sujui suomalaisten osalta selkeästi eilistä paremmin. Antti Aalto ja Niko Kytösaho avasivat maailmancupin pistetilinsä tämän kauden osalta. Kytösaho sijoittui 130,5 ja 127,5 metrin hypyillä kilpailun 25. sijalle. Aallon hypyt kantoivat puolestaan 133 ja 130,5 metriä ja hän oli kilpailun 26. Vilho Palosaari ja Eetu Nousiainen karsiutuivat kilpailun toiselta kierrokselta. Lopputuloksissa Palosaari ylsi sijalle 42. ja Nousiainen sijalle 44.

– Vuoden parhaat kisahypyt, että siihen ihan tyytyväinen mutta aika kaukana normaalista tekemisestä suoritukset vielä olivat. Tekniikka ei pitänyt tänään sillä tavalla, miten pitäisi. Sain nyt kuitenkin täyden kisan hypättyä. Tekeminen pitää saada jatkossa rennommaksi ja sujuvammaksi. Hyppääminen pitää saada yhtenäisemmäksi, että se liukuu keulalta hyvin lentoon. Se on nyt pääjuttu, mihin keskitytään, Kytösaho summasi päivää.

Itävallan Stefan Kraft ja Norjan Halvor Egner Granerud jakoivat sunnuntain mäkikisan voiton 304,5 pisteellä. Kraftin hypyt kantoivat 140 ja 147 metriä. Granerudin puolestaan 139 ja 145 metriä. Kolmanneksi ylsi Japanin Naoki Nakamura.

Tulokset

Yhdistetty

Yhdistetyn sunnuntain ohjelma alkoi 10 kilometrin yhteislähdöllä, ja mäkiosuus päätti Ruka Nordicin kilpailuviikonlopun. Päivän suomalaisnimi oli Leevi Mutru, joka esitti hienoja suorituksia niin hiihto-osuudella kuin mäessäkin. Mutru oli lopputuloksissa sijalla 14.

Hiihto-osuus ei kasvattanut eroja kovin suuriksi, joten mäkiosuuden merkitys kasvoi entisestään. Hiihto-osuuden paras suomalainen oli Leevi Mutru sijalla 14. Ero kärkeen oli ainoastaan vajaa kahdeksan sekuntia. Mäkiosuudella Mutru jatkoi hyviä otteitaan ja hyppäsi 131,5 metriä. Tämä oikeutti myös lopputuloksissa sijalle 14.

Leevi Mutru oli tyytyväinen sekä päivän suoritukseen että koko viikonloppuun.

– Tänään oli massastartti, vähän erilainen päivä sisällöllisesti. Mietin, että onko jalkaa vielä tälle päivälle, mutta näytti olevan verkkaista ladulla. Kuitenkin vertyi hyvin mäkeen, joten sai kyllä nauttia. Kyllä tämä viikonloppu plusplus-merkkinen oli. En olisi odottanut näin kovaa viikonloppua itseltäni. Ehkä siinä voikin olla se menestymisen salaisuus, summaa Mutru.

Hyviä suorituksia nähtiin myös muilta suomalaisilta. Ilkka Herola sai onnistumisen mäkiosuudella ja oli lopputuloksissa sijalla 16. Otto Niittykoski taisteli itsensä myös maailmancupin pisteille ollen 28:s. Sijoitus on Niittykosken uran paras maailmancup-tasolla. Eero Hirvonen oli kilpailun 38:s, Rasmus Ähtävä 46:s ja Arttu Mäkiaho 50:s.

Tulokset