Ristomatti Hakola ja Johanna Matintalo Suomen mestaruuksiin 20 kilometrin väliaikalähtökilpailuissa Vantaalla

© Touho Häkkinen

Vantaan SM-hiihdot jatkuivat lauantaina perinteisen hiihtotavan 20 kilometrin väliaikalähtökilpailuilla. Suomen mestaruuksiin ja lopulta myös kilpailujen ylivoimaisiin voittoihin hiihtivät Ristomatti Hakola ja Johanna Matintalo.

Hakola vei miesten kilpailun nimiinsä peräti 25,8 sekunnin erolla toiseksi hiihtäneeseen Niko Anttolaan nähden. Pronssia kilpailussa otti Lauri Lepistö (+32,5 sekuntia). Ennakkosuosikkina kilpailuun startannut Iivo Niskanen oli liikkeellä tasatyönnöllä ja sijoittui kilpailussa lopulta kahdeksanneksi.

Hakola totesi kilpailun päätteeksi, ettei mestaruus irronnut helpolla.

– Ei ollut helppoa ja tuntui aika pahalta, oli raskas reissu. Täytyy tietysti olla tyytyväinen SM-kultaan, näitä harvoin tulee silloin kun Iivo on viivalla. Anttola ja Lepistökin hiillostivat aika pitkään, kertasi Hakola.

Niko Anttolalta nähtiin Hakunilassa kauden parasta menoa. Tiukan hopeataistelun nimiinsä reilun kuuden sekunnin turvin vienyt Anttola oli tyytyväinen päivän suoritukseensa. 

– Hyvä tietenkin, että nyt näyttää menevän parempaan suuntaan. Halusin tänään kamppailla mitalisijoista. Ennakkoon ajattelin, että Iivo ja Ristomatti ovat tänään kovia, heidät olisi vaikea voittaa, pohti Anttola.

Tulokset
Miesten kokonaiscupin tilanne

Naisten kilpailun voitosta käytiin kamppailua Matintalon ja Krista Pärmäkosken kesken. Matintalo johti kilpailua 8,5 kilometrissä 13,2 sekunnilla, mutta Pärmäkoski kutisti aikaeron vielä 6,8 sekuntiin. Matintalon loppuisku kasvatti voittomarginaalin 21 sekuntiin Matintalon hyväksi. Jasmi Joensuu oli kilpailun kolmas (+1:20.4).

Matintalo totesi reissun olleen tänään pitkä.

– Puolivälissä ajattelin, että onpa vielä pitkä matka maaliin. Lähdin kisaan ihan hyvää vauhtia ja sain loppujen lopuksi kasaan tasapainoisen kisan. Piti löytää vielä raivo loppuun, että sain pidettyä Kristan takana, kertasi Matintalo

Tulokset
Naisten kokonaiscupin tilanne

SM-hiihdot jatkuvat huomenna Vantaan Hakunilassa perinteisen hiihtotavan parisprinteillä. Lähtölistat julkaistaan tapahtuman nettisivuilla illan joukkueenjohtajien kokouksen jälkeen.