Maastohiihdon Hopeasompa-viikonloppu huipentui viesteihin Vöyrillä

Kuva: Cecilia Back/Hopeasompa 2024

Ski Jyväskylä voitti sekä miesten että naisten sarjat viestihiihdoissa

Ski Team Jyväskylä voitti sekä miesten että naisten neljätoistavuotiaiden sarjat viestihiihdoissa. Vöyrin hiihtokeskus tarjosi auringonpaistetta ja pakkasasteita, kun Hopeasompa mestaruuskilpailun viimeinen kilpailupäivä oli käsillä.

Sunnuntain kilpailu käytiin viestien merkeissä naiset ja miehet 14- ja 16-sarjoissa. Kolmen hengen joukkueet kilpailivat mitaleista kolmen kilometrin matkoilla kaikissa paitsi 16-vuotiaissa miehissä, joiden osuudet olivat viisi kilometriä.

Neljätoistavuotiaiden naisten hiihtäjät asettuivat ensimmäisenä lähtöpaikoilleen valmistautuen ensimmäiseen perinteisen hiihtotavan osuuteen.

Samaan aikaan toisen ja kolmannen osuuden hiihtäjät valmistautuvat vuoroonsa. Joukossa ovat voittajajoukkueen Aada Suutari ja Lumi-Kukka Saaranen. Ski Jyväskylän tytöt olivat kärkitaistelussa mukana alusta asti, kun Hilla Ruokostenpohja aloitti vahvasti ja vaihtoi toisena joukkueena Lappeen Riennon Kristiina Rinta-Jaskarin jälkeen, joka hiihti päivän nopeimman ajan naisten 14-sarjassa.

Kun Saaranen, Ski Jyväskylän ankkurina saapuu maalisuoralle ei muita ole lähimaillakaan. Saaranen tuo Jyväskylän joukkueen maaliin, ja kultaa juhlitaan tiimikavereiden kanssa maalialueella.

Viime vuonna joukkue sijoittui viestissä viidenneksi.

– Olemme harjoitelleet kovaa ja paljon viime vuoden aikana, joten kulta maistuu todella hyvältä tänään, kertovat voittajat.

– Tämä on ensimmäinen kertani Hopeasompa-kilpailussa, ja saada jo nyt mitali tuntuu todella hyvältä, sanoo voittajajoukkueen Aada Suutari, joka hiihti toisen osuuden.

Heti kultajuhlien jälkeen syntyy kiritaistelu Ounasvaaran Hiihtoseuran ja Espoon Hiihtoseuran välillä, jotka sijoittuvat toiseksi ja kolmanneksi tämän päivän viestissä.


Myös miesten sarjassa voittojuhlien yllä hulmuaa Ski Jyväskylän seuralippu

Ensimmäisen osuuden Herkko Heikkinen, Ski Jyväskylästä, hiihtää taitavasti vaihtoon muutaman sekunnin etumatkalla sekajoukkueeseen Oravais/Malax IF.

Ski Jyväskylän etumatka vain kasvaa, kun toisen osuuden Eemeli Suutari kasvattaa välimatkaa Hämeenlinnan Hiihtoseuraan, joka sijoittuu toiseksi tämän päivän kilpailussa. Kasper Ekonoja hiihtää Ski Jyväskylän ankkuriosuuden ja ylittää maalilinjan selkeällä voittomarginaalilla.

Sisu Lehtonen ankkuroi Hämeenlinnan Hiihtoseuran joukkueelle hopeamitalin, ja pronssi menee Vehkalahden Veikoille, jossa Eeli Kallio tekee upean ankkuriosuuden ja hiihtää joukkueensa palkintopallille.


Mitalikamppailut jatkuvat aina loppusuoralle saakka kuusitoistavuotiaiden sarjoissa

Kuusitoistavuotiaiden naisten sarja tarjosi yleisömerelle jännittävän kilpailun ja mitalitaistelut aina loppusuoralle saakka. Kilpailun voittajaksi nousi Espoon Hiihtoseuran ensimmäinen joukkue, johon kuuluvat Meri-Tuuli Hane, Ebba Miettinen ja Anni Jantunen.

– Minun taktiikkani oli lähteä kovaa liikkeelle alusta lähtien ja tehdä kovasti töitä pitkässä nousussa, kertoo Ebba Miettinen, joka hiihti toisen osuuden Espoon Hiihtoseuran joukkueessa.

– Oli jännittävää lähteä johdossa ja hauskaa voida tuoda joukkue voittoon, jatkaa ankkuriosuuden hiihtäjä Anni Jantunen.

Kun loppusuora avautuu, taistelu hopeamitalista on vielä käynnissä. Eilisen voittaja Theresia Johansson tuo Pargas IF:n hopealle ja Winnie Markén hiihtää Oravais IF:n pronssille.

Viime vuoden voittaja, Joensuun Katja, päätyy tämän päivän viestissä viidenneksi Hämeenlinnan Hiihtoseuran jälkeen.

Kun 16-vuotiaat pojat lähtevät radalle, oli tämä monille viimeinen kilpailustartti Hopeasommissa, koska 16-vuotiaiden sarja on mestaruuskilpailujen vanhin sarja.

Jo ensimmäisellä etapilla neljä hiihtäjää karkaa ja muodostaa kärkiryhmän.

Ensimmäisen osuuden hiihtäjien tultua vaihtoon Kiuruveden Urheilijoiden Niilo Kouvalainen ja IF Minkenin Hannes Sundberg ovat ensimmäiset, jotka lähettävät seurakaverinsa toiselle osuudelle.

IF Minken, Pakilan Veto ja Espoon Hiihtoseura, jotka olivat johdossa toisella osuudella, pysyvät pitkään kärkiryhmässä, mutta joutuvat lopulta taipumaan. Viimeisen osuuden viiden kilometrin hiihdon ja yhteensä 108 metrin nousun jälkeen eilisen voittaja Iiro Säisä spurttaa loppusuoralle ja tuo Kiuruveden Urheilijat ja joukkuetoverinsa Niilo Kouvalaisen ja Joel Mäen voittoon.

Pakilan Vedon Aatos Hämäläinen hiihtää joukkueensa hopeamitalille ja Henrik Ahoniemi tuo Espoon Hiihtoseuran maaliin pronssimitalisteina.

Espoon Hiihtoseura saa myös viikonlopun mestaruuskilpailujen eniten menestyneen seuran palkinnon. Ensi vuoden hiihdon Hopeasompa mestaruuskisat järjestää Ski Jyväskylä.

Hopeasomman nettisivu
Kilpailun tulokset

***

Ski Jyväskylä segrar i både herr och damklassen då stafetterna skidas

Ski Team Jyväskylä segrar på både herr och damsidan bland fjortonåringarna då Silvertrissan stafetterna skidas i Vörå. Vörå skidcentrum bjuder på strålande sol och minusgrader då Silvertrissan mästerskapets sista tävlingsdag är här.

Tävlingsupplägget lyder stafett i klasserna damer och herrar 14 och 16. Tremannalag gör upp om medaljer på varsin trekilometerssträcka, förutom herrar 16 som skidade tre fem kilometers sträckor.

Damerna i 14-årsklassen som är först på tur intar sina startplatser och beger sig ut på den första klassiska sträckan.

Samtidigt gör andra och tredje sträckans åkare sig redo. Däribland finns vinnarlagets Aada Suutari och Lumi-Kukka Saaranen. Flickorna från Ski Jyväskylä var med i toppstriden redan från start då Hilla Ruokostenpohja öppnade hårt och växlar över som andra lag efter Lappeen Rientos Kristiina Rinta-Jaskari, som skidar dagens snabbaste tid i klassen D14.

Då upploppet öppnar sig för Saaranen, som skidar ankarsträckan i Ski Jyväskylä, finns ingen annan åkare i närheten. Saaranen stakar in Jyväskylä-laget till guldmedalj som firas med lagkompisarna i målfållan.

Ifjol skidade laget in sig på en femte plats i stafetten.

– Vi har tränat hårt och mycket det senaste året, så guldet smakar riktigt bra i dag, säger vinnarlaget.

– Det är första gången jag deltar i Silvertrissan och att få vinna en medalj nu redan känns riktigt bra, säger vinnarlagets Aada Suutari som skidade andra sträckan.

Strax efter guldfesten uppstår en spurtuppgörelse mellan Ounasvaaran Hiihtoseura och Espoon Hiihtoseura som slutar tvåa och trea i dagens stafett.


Också i herrklassen flaggar segrarlaget med Ski Jyväskyläs föreningsflagga

Med bravur skidar första etappens Herkko Heikkinen in till växling med ett försprång på ett par sekunder till blandlaget Oravais/Malax IF.

Ski Jyväskyläs försprång ska bara komma att växa då andra etappens Eemeli Suutari utökar försprånget ner till Hämeenlinnan Hiihtoseura som slutar tvåa i dagens tävling. Kasper Ekonoja skidar ankarsträckan för Ski Jyväskylä som korsar mållinjen med en klar segermarginal.

Sisu Lehtonen skidar in Hämeenlinnan Hiihtoseuras lag till en silvermedalj och bronset går till Vehkalahden Veikot med Eeli Kallio som gör en superankarsträcka och skidar upp laget till en pallplats.


Medaljstrider ända in upploppet i sextonårsklasserna

Klassen damer 16 bjuder publikhavet på ett spännande lopp och medaljstrider ända in på upploppet. Segrarna i tävlingen blir Espoon Hiihtoseuras första lag bestående av
Meri-Tuuli Hane, Ebba Miettinen och Anni Jantunen.

– Min taktik var att gå ut hårt från början och trycka på i den långa stigningen, säger Ebba Miettinen som skidade andra sträckan i Espoon Hiihtoseuras lag.

– Det var spännande att gå ut i ledning och roligt att kunna skida in laget till ett guld, fortsätter ankarsträckan Anni Jantunen.

När upploppet öppnar sig pågår ännu kampen om silvermedaljen. Gårdagens segrare Theresia Johansson stakar in Pargas IF till en silvermedalj och Winnie Markén skidar in Oravais IF till en bronsmedalj.

Fjolårets vinnare, Joensuun Katja, slutar femma efter dagens fyra, Hämeenlinnan Hiihtoseura.

Då herrar 16 ger sig ut i spåret är det många av herrarna som gör sin sista tävlingsstart i Silvertrissan, eftersom 16-årsklassen är den äldsta att delta i mästerskapet.

Redan under första etappen drar fyra åkare ifrån och bildar en tätklunga. Då första sträckans åkare kommer in till växling är Kiuruveden Urheiljats Niilo Kouvalainen och IF Minkens Hannes Sundberg de första åkarna att ge över till andra etappen.

IF Minken, Pakilan Veto och Espoon Hiihtoseura, som låg i ledning under andra etappen, ligger länge med i tätklungan men behöver till slut släppa. Efter fem kilometer skidade och totalt 108 meter stigna, spurtar gårdagens vinnare Iiro Säisä in på upploppet och tar Kiuruveden Urheilijat och lagkamraterna Niilo Kouvalainen och Joel Mäki till en seger.

Kiuruveden Urheilijat är starkast och vinner spurtstriden och dagens stafett. Pakilan Vetos Aatos Hämäläinen skidar in laget till en silvermedalj och Henrik Ahoniemi skidar in Espoon Hiihtoseura till en bronsmedalj.

Espoon Hiihtoseura, blir också den förening med flest framgångar i helgens mästerskap och tilldelas ett pris. Ski Jyväskylä står värd för nästa års Silvertrissa.

Silvertrissans webbplats
Resultat