Lahden Hiihtoseura liiteli joukkuemäen voittoon Puijon SM-kisoissa – Siilinjärven Ponnistus vei sekaparikilpailun voiton

Sekaparikilpailun voittoon hyppäsivät Siilinjärven Ponnistusta edustavat Minja Korhonen ja Valtteri Holopainen. Kultajoukkue keräsi kilpailussa 440,2 pistettä. Korhonen ja Holopainen olivat tyytyväisiä kilpailuhyppyjen tasoon.

– Perus hyppyjä oli. Parempia kuin aamulla yhdistetyssä, pohti Korhonen kilpailun päätteeksi.

– Hyvät hypyt oli, sain rentoja vetoja. Onnistui hyvin tänään. Pienimuotoisia loukkaantumisia oli kesällä, mutta hyvin on saatu nyt treenattua, kertoi Holopainen.

Hopeaa kilpailussa otti Lahden Hiihtoseura ja pisteitä kertyi 431,2. Joukkueessa hyppäsivät Nonna Laitinen ja Tuomas Kinnunen. Kolmanneksi pisteillä 368,9 hyppäsi Jyväskylän Hiihtoseuran Julia Äikiä ja Eelis Meriläinen.

Tulokset

Lauantai-ilta Puijolla huipentui joukkuemäkeen, jonka selkeään voittoon liiteli Lahden Hiihtoseura. Joukkueen muodostivat Mico Ahonen, Arttu Pohjola ja Niko Kytösaho. Pisteitä joukkue kerrytti yhteensä 763. 

Lahden Hiihtoseuran urheilijat olivat tyytyväisiä päivän hyppyihin ja totesivat harjoittelukauden sujuneen hyvin.

– Ihan hyviä hyppyjä. Jonkin verran on ajoituksen kanssa vaikeuksia, mutta ihan positiivinen kisa, kommentoi Ahonen.

– Harjoituksissa oli tosi vaikeaa, hyvä petraus kilpailuun, jatkoi Pohjola.

– Ei ihmeempää, ihan alright. Harjoituskausi on mennyt hyvin, ei valitettavaa, kommentoi Kytösaho.

Hopeaa kilpailussa otti Kuusamon Erä-Veikot. Joukkueessa hyppäsivät Jonne Veteläinen, Sami Saapunki ja Kalle Heikkinen. Puijon Hiihtoseura oli kilpailun kolmas joukkueella Ilkka Herola, Henri Kavilo ja Eetu Nousiainen.

Tulokset

Urheilijoiden kommentteja SoundCloudissa