
1.9.2026
Suomen maastohiihdon pitkäaikainen keulakuva ja moninkertainen arvokisamitalisti Kerttu Niskanen päättää mittavan uransa.
Vieremän Koiton kasvatti Kerttu Niskanen on edustanut Suomea aikuisten arvokisoissa vuodesta 2011 alkaen ja tilastoinut 18 olympiastarttia sekä 22 MM-starttia. Niskasen palkintokaapista löytyy viisi olympiamitalia, joista viimeisin on viime kevään Milano-Cortinan 2026 viestipronssi. Pekingin olympialaisissa 2022 hän otti hopeaa 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailussa jääden vain 0,4 sekuntia olympiakullasta. Pekingissä hän saavutti myös pronssia 30 kilometrin vapaan yhteislähtökilpailussa. Arvokisamenestystä täydentävät kaksi MM-mitalia viesteistä Lahdesta 2017 ja Falunista 2015.
Arvokisamenestyksen ohella Niskanen on jättänyt pysyvän jälkensä hiihdon maailmancupin historiaan. Hän on startannut urallaan maailmancupissa peräti 357 kertaa, saavuttanut 36 palkintokorokesijoitusta ja juhlinut osakilpailuvoittoa 9 kertaa. Kaudella 2022–2023 hän voitti normaalimatkojen maailmancupin kokonaiskilpailun ja oli maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmas kausilla 2022-2023 ja 2024-2025. Lisäksi hän on sijoittunut Tour de Skillä kokonaiskilpailussa toiseksi (2023) ja kolmanneksi (2024). Kotimaan kilpailuista Niskasella on lukuisia SM-mitaleita ja Suomen Cupin voittoja.
Kerttu Niskanen on kiitollinen suomalaisille penkkiurheilijoille ja tukijoille.
– Haluan kiittää kaikkia faneja kannustuksesta ja mukana elämisestä urani varrella. He ovat merkinneet minulle todella paljon, Niskanen sanoo.
Hiihtoliitolta ja valmennukselta suuret kiitokset
Hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Joakim Abrahamsson näkee Kerttu Niskasen uran merkityksellisenä koko lajille.
– On vaikea pukea sanoiksi sitä vaikutusta, joka Kertulla on ollut maastohiihtoon. Upeiden suoritustensa sekä olympia- ja MM-mitalien myötä Kerttu on kirjoittanut nimensä lajimme historiaan.
– Vaikka en saanut kunniaa työskennellä Kertun kanssa henkilökohtaisesti, olen nähnyt omin silmin, millainen inspiraatio ja esikuva hän on ollut ja kuinka vahvasti hän on vaikuttanut seuraavaan sukupolveen. Hänen saavutuksensa ovat muutakin kuin mitaleita; hän on herättänyt innostusta, ruokkinut unelmia ja kannustanut lukuisia nuoria löytämään tiensä ladulle. Kerttu jättää jälkeensä uskomattoman uran ja pysyvän perinnön lajiimme. Haluan esittää Kertulle vilpittömät kiitokseni ja lämpimät onnittelut huikeasta urasta, sanoo Abrahamsson.
Hiihtoliiton huippu-urheilujohtaja Petter Kukkonen seurasi Niskasen koko uraa läheltä.
– Kiinnitin ensimmäisen kerran kunnolla huomiota Kertun suorituksiin Val di Fiemmen MM-kisoissa 2013. Hän oli iloinen ja nauravainen hiihtäjä, jonka ajattelin nousevan raketin lailla aivan maailman terävimpään kärkeen. Matkaan mahtui haastaviakin vuosia, mutta minun silmissäni hänen uransa on ennen kaikkea tarina sisukkuudesta, päättäväisyydestä ja valtavasta halusta menestyä. Kerttu on hiihtänyt itsensä suomalaisten sydämiin. Lopettamispäätös tuli yllätyksenä, mutta näin urat jossain kohti päättyvät. Toivotan hänelle kaikkea hyvää tulevaan. Toivon myös, että hän voisi jollakin tavalla olla yhä mukana lajin parissa jakamassa perintöään ja oppejaan meille muille ja erityisesti nuorille urheilijoille, Kukkonen kommentoi.