Hiihdon Suomen Cupin kausi huipentui sunnuntaina Rovaniemen Ounasvaaralla perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailuihin. Naisten 15 kilometrin kilpailun voittoon hiihti ylivoimaisella vedolla Vieremän Koiton Kerttu Niskanen. Miesten 30 kilometrin voitosta käytiin tiukempi kamppailu, jonka lopulta vei Imatran Urheilijoiden Ville Ahonen.
Kerttu Niskanen totesi jalan jo hieman painavan, mutta yleisön kannustus ja hieno sää antoivat lisäpotkua.
– Vaikka tässä jo vähän väsyneet jalat oli, niin oli ihana ilma ja hieno yleisö sekä kaikin puolin todella mukava viimeinen kisa. Se tsemppasi jaksamaan loppuun asti, iloitsi Niskanen.
Naisten kilpailussa toiseksi sijoittui Pöytyän Urheilijoiden Johanna Matintalo. Kolmanneksi hiihti Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen. Suomen Cupin kokonaiskilpailun vei nimiinsä Johanna Matintalo ennen Kerttu Niskasta. Kolmanneksi kokonaispisteissä sijoittui Kainuun Hiihtoseuran Anni Alakoski.
Tulokset naiset
Naisten kokonaiskilpailun tulokset
Miesten 30 kilometrin kilpailussa käytiin tiukkaa kamppailua voitosta Ville Ahosen sekä Jämin Jänteen Markus Vuorelan välillä. Ahosen liukkaampi suksi lopussa siivitti hänet lopulta kilpailun voittoon.
– Alku oli ihan rentoa siihen asti, kunnes Markus siirtyi keulaan ja veti letkan suoraksi. Sitten koitettiin vain pysyä mukana. Nousuosuuden päällä olin aina tosi tiukalla, mutta pystyin varmasti monta sekuntia laskemaan alamäissä kiinni. Tiesin, että jos selviän vikalla kierroksella mäen päälle, niin sitten ollaan aika vahvoilla, summasi Ahonen.
Miesten kilpailussa kolmanneksi sijoittui Imatran Urheilijoiden Miro Karppanen. Suomen Cupin kokonaiskilpailun voittajaksi kruunattiin Jämin Jänteen Lauri Lepistö. Toiseksi sijoittui Pohti SkiTeamin Joni Mäki ja kolmanneksi Ville Ahonen.
Tulokset miehet
Miesten kokonaiskilpailun tulokset
Päivän urheilijakommentit
Hiihdon Suomen Cupin verkkosivut
Hiihdon Suomen Cupin tulosarkisto
Seuraa Hiihdon Suomen Cupia somessa!
#näytönpaikka #hiihdonsuomencup #schiihto