Julia Kykkäselle taas pisteitä mäkihypyn maailmancupista – ”Tuosta on hyvä jatkaa”

Ramsaussa hypättiin HS98 mäestä viimeinen kilpailu naisten osalta ennen joulutaukoa. Mukana Suomen joukkueesta oli Julia Kykkänen, joka sijoittui kilpailussa 29:s.

79,5 metriä hypännyt Kykkänen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 20. Toisella kierroksella hyppy kantoi vain 68 metriä, joka tiputti Kykkäsen sijoitusta kilpailun lopputuloksissa. Kuitenkin jo kolmannen kerran tällä kaudella pisteille hypännyt Kykkänen oli tyytyväinen viikonlopun tulokseen.

– Yksi kisa on taas hypätty ja muutama piste sieltä tuli, se on positiivista. Ekalla kiekalla osui vähän lähemmäksi keulaa, niin siitä vielä jonnekin pääsi. Toisella kierroksella sitten sen verran riskisti otin siitä keulasta, että se ei paljon painetta sitten antanut. Ihan positiivisia juttuja tänäkin viikonloppuna, niin tuosta on hyvä jatkaa, Kykkänen pohti kilpailun jälkeen.

Kilpailun voitti Itävallan Marita Kramer. Toisen sijan otti Katharina Althaus Saksasta ja kolmanneksi liiteli Slovenian Ursa Bogataj.

Tulokset
Maailmancupin kokonaispistetilanne

Kuuntele Kykkäsen kommentit Soundcloudista