Hiihtoliiton yt-neuvottelut päätökseen – lomautukset koskevat koko henkilöstöä

YT-neuvottelujen alussa ilmoitettu säästötavoite oli Suomen Hiihtoliiton a sen omistaman kaupallisen yhtiön Nordic Ski Finlandin osalta yhteensä yli 500 000 euroa. Neuvottelut johtavat koko henkilökunnan kahden kuukauden lomautukseen ja yhteen irtisanomiseen. Näillä mainituilla toimenpiteillä toteutuu yli 400 000 euron säästöt.
 
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja ja Nordic Ski Finlandin hallituksen puheenjohtaja Ismo Hämäläisen mukaan päätökset olivat raskaita, mutta talousnäkymät ovat erittäin haastavat.
 
”Teimme päätöksen yt-neuvottelujen aloittamisesta pikaisesti, koska tilanne näytti erittäin huolestuttavalta ja siihen haluttiin reagoida nopeasti toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Sen avulla pysymme muun muassa MM-kisoista syntyneiden velkojen takaisinmaksussa pitkän tähtäimen suunnitelmassamme”, Hämäläinen toteaa.
 
Kauden 2020-21 talousraami näyttää yleisen markkinanäkymän vuoksi hankalalta.
 
”Osa kumppanineuvotteluista ja niiden päätökset viivästyvät koronaviruspandemiatilanteesta johtuen. Markkinatilanne on kaikkiaan todella haastava ja siihen myös Hiihtoliiton on varauduttava”, lopettaa Hämäläinen.
 
Hiihtoliiton lajien, maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn, maajoukkueiden valmennushenkilöstön valinnoista tiedotetaan viikolla 17, jonka jälkeen maajoukkueet valitaan mahdollisimman pian.