Herola päättää maailmancupin viidenteen sijaan – Hirvonen nousee 16 sijaa hiihto-osuudella

Ilkka Herola palkittiin maailmancupin parhaana hiihtäjänä. Kuva: Flawia Krawzcyk

Yhdistetyn maailmancup päättyi Saksan Schonachissa toiseen henkilökohtaiseen kilpailuun. Sunnuntain kilpailusta tuli suomaisittain lauantain kaltainen, kun Ilkka Herola kiri viidenneksi ja Hirvonen vilkutti ladulla ohi 16 urheilijasta ollen lopputulosten 12:s. Arttu Mäkiahonappasi myös pisteitä 27. sijallaan.

Ilkka Herolan kautta varjosti tammikuun koronatartunta. Muutoin mies summasi kauttaan suhteellisen tasapaksuksi.

”Kausi oli kokonaisuutena aika tasapaksu, ei katastrofia, mutta ei riemujuhlaakaan. Olympialaisten kautta pitkälti määritellään, ja kun se ei mennyt ihan maaliin, niin semmoinen mollivoittoinen kokonaisuus. Lähellä oltiin kuitenkin”, analysoi Herola, joka muun joukkueen tavoin huilii ja jatkaa uuden valmennuskokonaisuuden kanssa.  

Hyvän päätösviikonlopun ansiosta Herola nousi maailmancupissa oli yhdeksänneksi.

Eero Hirvonen oli päivän kovin nousija hiihto-osuudella. Vilkku oli päällä ja Hirvonen kiri 16 sijaa ylöspäin mäkiosuuden jälkeen. Kausi päättyi hyviin tunnelmiin.

”Ihan mukava päätös kaudelle. Loppukautta kohden hiihtäminen mennyt eteenpäin ja tänään olisi voinut hiihtää jopa sen nopeimman hiihtoajan, jos olisi ollut parempi lähtöpaikka”, sanoi Hirvonen.

Positiiviseen kääntynyt kilpaileminen jätti hyvin nälkää Hirvoselle tulevaisuuteen.

”Kiva oli kilpailla tänään ja kiva saada positiivisia suorituksia loppukauteen. Olisi ollut energiaa kilpailla enemmänkin. Jäi nälkää”, jatkoi Hirvonen.

Hirvonen nousi yhdeksän kertaa maailmancupin pisteille ja kauden paras tulos oli seitsemäs. 

Arttu Mäkiaho kipusi eilisen tavoin maailmancupin pisteille ollen 27:s. 

”Tänään oli parempi hyppy, siinä virtasi paremmin energia keulatyöskentelyssä ja mitta oli parempi. Ladulla joutui aloittamaan tosi kovaa, kävin letkan hännässä, mutten pystynyt seuraamaan. Oli aika raskas päivä ladulla”, analysoi Mäkiaho kilpailua. 

Mäkiaho ylsi kuudesti maailmancupin pisteille ja oli tyytyväinen uran kannalta nousujohteiseen kauteen. 

”Olihan tämä askel eteenpäin koko kauden osalta suhteessa edellisiin. Kuudessa kisassa pisteillä. Selkeä kehityskohde on tuo hyppääminen, kuten meidän joukkueessa on ollut”, kokosi Mäkiaho, jolle kausi tarjosi tasaisia onnistumisia. 

Maiden välisessä maailmancuptilastossa Suomi oli viides. Viisi urheilijaa ylsi maailmancupin pisteille kaudella 2021/22. 

Päävalmentajan tehtävät jättävä Petter Kukkonen oli tyytyväinen kauden päättymiseen positiivisissa tunnelmissa. 

”Oikein positiivinen kokonaisuus tämä viikonlopppu. Jokainen ukko pisteille ja hiihto-osuudet olivat joukkueena kauden parasta molempina päivinä. Lahti oli vähän enemmän hautajaismeininki, mutta nyt on ollut mukava touhuilla täällä”, mietti Kukkonen, joka suuntaa joukkueen kanssa St. Antoniin lomailemaan muutamaksi päiväksi. 

Yhdistetyn kansainväliset kilpailut jatkuvat EYOF-kilpailuilla Lahdessa 21.-25.3.2022 ja kausi päättyy SM-kilpailuihin Rovaniemelle 2.4.2022. 

Tulokset
Maailmancupin lopputulokset
Maiden välinen maailmancup 
Urheilijoiden kommentteja SoundCloudissa