Barona on Hiihtoliiton uusi pääyhteistyökumppani – “Urheilu on merkittävä hyvinvoinnin lähde”

Kuvassa Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä ja Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen

Palveluyhtiö Barona on Suomen Hiihtoliiton uusi pääyhteistyökumppani. Nyt alkava monivuotinen yhteistyö koskee maastohiihdon maajoukkueita.

Baronalla on pitkä perinne urheilun tukijana.

“Yhteistyö Hiihtoliiton kanssa on luonnollinen jatkumo toiminnallemme eri urheilulajien tukijana. Lisäksi hiihto yhdistää Pohjoismaita, jotka ovat myös Baronan päämarkkina-alueet. Yhtiömme strategian keskiössä on hyvinvoiva ihminen, ja urheilu on todella monelle merkittävä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähde. Suomen maastohiihdon tähdet ovat myös malliesimerkkejä siitä, mihin yksilö voi määrätietoisuudella ja sinnikkyydellä yltää. Olemme todella innolla siivittämässä heitä urheilu-urillaan eteenpäin”, sanoo Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä.

Yhteistyössä tullaan käsittelemään teemoja, jotka yhdistävät urheilua ja työelämää: esimerkiksi onnistumisia ja epäonnistumisia, henkistä valmistautumista ja palautumista.

Barona haluaa yhteistyöllä nostaa esiin myös hiihtäjien taustajoukot.

”Huippu-urheilussa, aivan kuten muillakaan elämän osa-alueilla, ei kukaan pärjää yksin. Jokainen tarvitsee tukea. Maajoukkuetähtien taustalla työskentelee merkittävä joukko valmentajia, huoltajia sekä muita tukivoimia. Tulemme nostamaan myös heitä valokeilaan”, Määttä jatkaa.

Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi yhtyy intoon nyt alkavasta tiiviistä yhteistyöstä.

”Maastohiihto on monia, erilaisissa rooleissa olevia ihmisiä liikuttava urheilumuoto, niin huipulla kuin ruohonjuuritasollakin. Tätä mittavaa kokonaisuutta tukemaan laji tarvitsee merkittäviä toimijoita, jotta resurssit yhä kiristyvässä kilpailussa ovat riittävät. Barona on juuri tällainen kauaskantoiset tavoitteemme jakava taho, joka linkittyy toimintaamme myös yhteensopivan, hyvinvointia korostavan arvopohjansa ansiosta. Me Hiihtoliitossa olemme todella tyytyväisiä syntyneestä pitkävaikutteisesta yhteistyösopimuksesta”, Jouppi painottaa.

Vuonna 1999 perustettu Barona on yksi Suomen suurimmista työnantajista. Yritys toimii Suomessa yli 30 toimipisteessä ja kansainvälisesti yhdeksässä eri maassa. Liikevaihto vuonna 2021 oli noin 410 miljoonaa euroa (pro forma).

Lisätietoja
Lassi Määttä, toimitusjohtaja, Barona Oy
puh. 040 830 7646, lassi.maatta@barona.fi

Jari-Pekka Jouppi
Kaupallinen johtaja, Suomen Hiihtoliitto
puh. 040 0803713, jari-pekka.jouppi@hiihtoliitto.fi