Yhdistetyn miehillä vaikea päivä Planican MM-kilpailuissa – mahdollisuudet kärkisijoihin karkasivat mäkiosuudella

©NordicFocus

Planican MM-kilpailujen ensimmäinen yhdistetyn miesten kilpailu oli suomalaisittain vaikea. Mahdollisuudet kärkisijoihin murenivat jo mäkiosuudella, kun Eero Hirvonen ja Ilkka Herola jäivät kolmenkymmenen parhaan ulkopuolelle. Mäkiosuuden parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Arttu Mäkiaho, joka lähti hiihto-osuudelle sijalta 25. Hiihto-osuudella suomalaisten suksi kulki tuttuun tyyliin. Herola ja Hirvonen pääsivät hiihtämään yhdessä, ja nousivat kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Herola oli päivän 18. (+1:37,7) ja Hirvonen 19. (+1:38,4). Muista suomalaisista Arttu Mäkiaho tuli maaliin sijalla 22 ja Waltteri Karhumaa sijalla 32.

– Päivä oli aika totaalinen huti tällä kertaa. Harmi homma, että se nyt sitten kosahti tuohon kisahyppyyn. Siinä tuntui, että kaikki mikä pystyi pieleen menemään, niin myös meni. Vaikea sen tarkemmin eritellä, että mikä meni pieleen eikä edes tee mieli takertua asiaan. Unohdetaan se ja mennään eteenpäin mutta olihan tämä tuloksellisesti aika fiasko, totesi pettynyt Herola.

Myös Hirvonen oli pettynyt päivään ja vaikeuksiin mäessä.

– Ei tietenkään sellainen päivä, mitä olisi toivonut. Vaikeaa on ollut mäessä koko ajan eikä oikein ole tullut minkäänlaisia onnistumisia sieltä. Ylämäen laskuasento on ollut vähän haastavaa tuossa mäessä ja ylämäen nopeudet todella huonot, niin se sitten pilaa tavallaan koko hypyn. Hiihdossa päästiin Ilun kanssa yhtä matkaa hiihtämään mutta valitettavasti todella huonoista sijoista. Eipä siinä hirveästi ollut enää tavoiteltavaa, kertoi Hirvonen.

MM-kilpailut jatkuvat yhdistetyn osalta huomenna Mixed team -kilpailulla. Suomen joukkueessa kisaavat Minja Korhonen, Eero Hirvonen, Ilkka Herola ja Alva Thors.

Tulokset

Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa