Willingenin kilpailuviikonloppua varjosti kova ja vaihteleva tuuli – Rautionaho liiteli epävirallisen naisten Suomen ennätyksen

@ Jesse Väänänen

Mäkihypyn maailmancup jatkui Saksan Willingenissä, yhdessä suurimmista suurmäistä. HS147-mäen kilpailuja varjosti koko viikonlopun kova ja vaihteleva tuuli. 

Naisten kilpailut sekä lauantaina että sunnuntaina typistyivät yhden kierroksen kilpailuiksi. Julia Kykkänen hyppäsi sijat 22. ja 16. Toinen suomalainen Jenny Rautionaho ylsi sijoille 19. ja 20. 

Suurin ilonaihe Rautionaholla osui harjoituskierroksille perjantaina, jolloin Rautionaho liiteli epävirallisen Suomen ennätyksen naisten mäkihypyssä 144,5 metriä. 

”Ensimmäinen treenihyppy 144,5 antoi toki odotuksia vähän korkeammalle. Hieno hyppy oli ja hienot fiilikset jäi siitä ja oikeestaan molemmista treenihypyistä”, iloitsi Rautionaho. 

Myös kilpaileminen oli Rautionaholle pitkän tauon jälkeen mieleen. 

”Päästiin pitkästä aikaa kisaamaan tauon jälkeen yhteen maailman suurimmista suurmäistä. Tottakai keli oli haastava koko viikonlopun, mutta pääasia, että päästiin hyppäämään. Uran parhaat sijoituksetkin tuli, mutta huomattavasti parempaan olisi varaa. Treeneissä paljon parempaa hyppäämistä ja kisoihin tuli ylimääräinen puristus, eikä tullut jalalta hyppy”, analysoi Rautionaho viikonloppuaan. 

Seuraavaksi Jenny Rautionaho suuntaa ensimmäisiin olympialaisiinsa. Julia Kykkäselle Pekingin talviolympialaiset ovat kolmannet. 

Miehissä Jyväskylän Hiihtoseuraa edustava Eetu Meriläinen, 24, kilpaili ensimmäistä kertaa maailmancupissa Suomen ulkopuolella. Sunnuntain kilpailussa Meriläinen oli 37. Päivän kilpailuhyppy kantoi 119,5 metriä. 

”Omaa parasta lähdin reissuun tekemään, ja joka päivä pystyi vähän aina parantamaan. Lauantain kisahyppy oli huono ja sääolot olisivat antaneet saumaa alkupään miehille tehdä tulostakin. Sunnuntaina sain tehtyä reissun parhaan hypyn ja siihen on nyt tyytyminen, mitä tuloslista näyttää”, analysoi Meriläinen ja iloitsi, että viikonlopun aikana pääsi hyppäämään monta kilpailua.

Sunnuntain kilpailussa Arttu Pohjola jäi tuloslistan hännille, mutta onnistui lauantain kilpailussa ja nosti omaa parasta maailmancupin tulostaan sijalle 35. 

Naisten valmentaja Ossi-Pekka Valta piti kilpailuviikonloppua tärkeänä ennen olympialaisia. Myös tuloslistalla on iso merkitys tulevaisuuden maailmancupeja silmällä pitäen.

”Willingen oli tärkeä reissu naisille. Molemmat saivat maailmancupin pisteitä enemmän ja se vaikuttaa seuraavissa kilpailuissa hyppyjärjestykseen, mikä on hyvä”, totesi Valta.

Isossa suurmäessä naisten hypyt eivät valmentajaa täysin tyydyttäneet, vaikka onnistumisiakin viikonloppuun osui. 

”Hypyllisesti ei ollut kilpailuissa onnistumisia, vaikka tuloksellisesti kisat olivatkin menestyksekkäät. Jennyllä parhaat hypyt osuivat harjoituksiin. Julia hyppäsi tänään sunnuntaina parhaan hypyn, kun vauhdit oli paremmat, asento hyvä ja heti pääsi tekemään omaa jutta keulalta”, kokosi Valta naisten hyppyjä. 

Tulokset

Jenny Rautionahon ja Ossi-Pekka Vallan kommentit SoundCloudissa