Urheilun oikeusturvalautakunta piti voimassa Antidopingasioiden kurinpitolautakunnan antaman päätöksen koskien Ari Luusualle määrättyä neljän vuoden urheilun toimintakieltoa

Urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisu vahvistaa Antidopingasioiden kurinpitolautakunnan päätöksen, jonka mukaan Luusua on sitoutunut sekä Suomen että Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) antidopingsäännöstöön. Päätöksessä Luusuan katsotaan rikkoneen Suomen antidopingsäännöstön kohtaa 2.1.

Luusua on edustanut Suomea viimeksi kaudella 2018-2019. Viime vuosina hiihtäjä on keskittynyt kansainväliseen Visma Ski Classics -maastohiihtosarjaan, jossa kilpaillaan maratonmatkoilla. Luusua antoi positiivisen dopingnäytteen 20. heinäkuuta 2021. Luusuan kilpailun ulkopuolella antama dopingnäyte sisälsi urheilussa kiellettyjä aineita. Antidopingasioiden kurinpitolautakunta antoi päätöksensä tapauksesta 1.3.2022, jonka jälkeen Luusua valitti päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

Luusuan urheilun toimintakielto päättyy 26.8.2025.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen korostaa Hiihtoliiton roolia antidoping-pilottiryhmän sitoutuneena jäsenenä ja näin ollen toimivan seurannan ja ennaltaehkäisevän kansallisen toiminnan aktiivisena kehittäjänä.

Lisätietoja
Susanna Sokka, SUEKin viestintäpäällikkö, puh. 040 740 7477
Ismo Hämäläinen, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja, puh. 050 438 4449

Urheilun oikeusturvalautakunnan päätös 20.6.2022