Teemu Pasanen NOV-valmentajaksi ja Hiihtoliiton Etelä-Suomen aluekoordinaattoriksi – uusi yhteistyö Urhean kanssa vahvistaa urheilijan polkua pääkaupunkiseudulla

14.8.2026

Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana vuosina 2020–2026 toiminut Teemu Pasanen on nimetty nuorten olympiavalmentajaksi (NOV) ja Hiihtoliiton Etelä-Suomen aluekoordinaattoriksi. Valmennuskokonaisuudessa ovat mukana Hiihtoliiton lisäksi Vantaan Hiihtoseura, Pakilan Veto ja Espoon Hiihtoseura. Etelä-Suomen alueellista toimintaa ja päivittäisvalmennusta tukee myös Hiihtoliiton ja Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean uusi kumppanuus.

Hiihtoliiton strategian yhtenä kärkenä on vahvempi alueellinen yhteistyö, läsnäolo ja valmennuskulttuurin kehittäminen. Keväällä julkaistun uuden seurayhteistyömallin mukaiset kuusi aluekoordinaattoria aloittivat työnsä alkukesästä, ja kokonaisuus täydentyy nyt Etelä-Suomen ja Lahden alueen osalta Teemu Pasasen laajennetulla roolilla. Etelä-Suomen suuressa väestökeskittymässä nähdään valtava harrastaja- ja seuratoimijapotentiaali lajin pitkän tähtäimen kasvua ajatellen.

– Olemme tiivistäneet yhteistyötä Etelä-Suomessa alueen seurojen, muiden toimijoiden ja kaupunkien kanssa toiminnan ja olosuhteiden kehittämiseksi. Teemu Pasasen uusi rooli aluekoordinaattorina ja alueen NOV-valmentajana sekä Urhea-kumppanuus ovat tässä kokonaisuudessa keskeisiä tekijöitä. Niiden myötä pystymme tukemaan ja laajentamaan lajitoimintaa sekä kirkastamaan urheilijoiden polkua etelässä, kertoo Hiihtoliiton huippu-urheilujohtaja Petter Kukkonen.

Tavoitteena urheilijan polun ja alueellisen seuratoiminnan vahvistaminen

Pasasen uuden NOV-valmentajan roolin ytimessä on rakentaa pääkaupunkiseudulle 17–25-vuotiaiden ikäluokalle tavoitteellinen harjoitteluympäristö, joka mahdollistaa laadukkaan päivittäisvalmennuksen ja selkeän reitin huipulle. Roolin rahoitus koostuu OKM:n, Hiihtoliiton sekä EHS:n, PaVe:n ja VHS:n osuuksista.

Pasasen päävastuualueena tulee olemaan noin 15–20 hiihtäjästä koostuva harjoitusryhmä. Lisäksi hän osallistuu nousevista kyvyistä koostettavan haastajaryhmän valmennukseen yhdessä seuravalmentajien kanssa. Toiminnan keskiössä on yhdessä tekeminen ja ryhmäharjoitteluun sitoutuminen, mikä on myös uuden maajoukkuevalmennuksen voimakkaasti tukema suunta. Pasanen toimii paitsi valmentajana myös kouluttajana sekä tärkeänä linkkinä maajoukkuevalmennuksen ja alueen seurojen välillä. Tämän lisäksi hän koordinoi koko Etelä-Suomen ja Päijät-Hämeen alueiden toimintaa osana Hiihtoliiton aluekoordinaattoriryhmää.

– On hienoa, että saamme Pasasen mittavan maajoukkue- ja huippuvalmennuskokemuksen alueen seurojen ja junioreiden käyttöön. Hänen ammattitaitonsa ja kykynsä jalkauttaa uuden maajoukkuevalmennusjohdon tuomia uudistuksia ovat erittäin tervetulleita, Kukkonen kuvailee.

Teemu Pasaselle siirtyminen takaisin nuorten hiihtäjien valmennukseen ja kehittämiseen on mielenkiintoista ja innostavaa:

– Pääkaupunkiseudun seuroissa on tehty jo pitkään hyvää työtä lasten ja nuorten valmennuksessa. Alueelta on ollut vahva osanotto nuorten sarjoissa, ja sieltä on tullut myös hienoa menestystä. Nyt pääsemme vahvistamaan urheilijoiden usein haastavaakin nousua nuorten sarjoista aikuisten sarjojen menestyjiksi.

Maastohiihto mukaan Urhean lajikeskittymään

Suomen Hiihtoliitto ja Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea aloittavat yhteistyön, jonka myötä maastohiihdosta tulee uusi laji Urhean monipuoliseen lajikeskittymään. Tämä vahvistaa hiihdon asemaa ja harjoitteluolosuhteita pääkaupunkiseudulla entisestään.

Urheassa toteutettava valmennus tähtää urheilijoiden kokonaisvaltaiseen kehittymiseen ja kansainväliselle huipulle. Tämä motivoiva, päivittäistä sparrausta tarjoava valmennusympäristö rakennetaan tiiviissä yhteistyössä Hiihtoliiton ja pääkaupunkiseudun hiihtoseurojen kanssa. Urheilijoiden arjen tukena toimii jatkossa myös Urhean laaja asiantuntijaverkosto fysiikkavalmennuksesta ravitsemusosaamiseen ja psyykkiseen valmennukseen.

Urhean toimitusjohtaja Simo Tarvonen iloitsee maastohiihdon mukaantulosta:

– Urhean toiminta-alueella toimii suuria maastohiihtoseuroja, jotka ovat panostaneet paljon lasten ja nuorten toimintaan. Uskon, että Urhean oppilaitosverkoston kautta löydämme tukea seuroissa urheileville hiihtäjille niin opiskelun ja urheilun yhdistämiseen kuin arkivalmennukseenkin aina yläkouluista korkeakouluihin. Lisäksi Urhean asiantuntijatoiminnan kautta voimme tukea valmentajia heidän arjen työssään. Mitä enemmän saamme nuoria hiihtäjiä laadukkaan arkivalmennuksen pariin, sitä todennäköisemmin näemme tulevaisuudessakin suomalaisia hiihtäjiä maailman huipulla.