Talviurheilun alkukauden kilpailut varmistettiin säilölumella – myös harrastajien ensilumenladut on avattu viime talven lumien avulla

Taivakoski I Petri Voutilainen

Maastohiihdon Suomen Cupin avausosakilpailut Vuokatissa ja Taivalkoskella, Levin alppihiihdon maailmancup ja Ruka Nordic, pohjoismaisten lajien jo perinteeksi muodostunut alkutalven maailmancuptapahtuma. Suomessa järjestettävien talviurheilutapahtumien yhdistävänä tekijänä on säilölumi, vaikka Suomi neljän vuodenajan turvin onkin yksi lumivarmimmista maista jo marraskuussa.

Suomessa on yli kaksi miljoonaa hiihdon harrastajaa ja hiihdon terveysvaikutukset sekä hiihdon merkitys toimintakyvyn ja liikunnallisuuden ylläpitämisessä ovat kiistattomat. Kustannustehokkaaksi liikuntamuodoksi hiihdon tekee suorituspaikkojen ylläpidon ja rakentamisen edullisuus suhteessa moniin muihin lajeihin ja niiden liikuntapaikkoihin. Ulkoilmalajina hiihdon infran investoinnit ovat pienet.

Hiihtoliiton näkökulmasta lumi on kaiken keskiössä. Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen näkee lumen merkityksen koko liikkujan ladulla.

”Lumilajit ja hiihto kuuluvat suomalaisten DNAhan. Lumilajit herättävät suuria tunteita ja tarjoavat elämyksiä kaikille. Olosuhteet mahdollistavat lajin harjoittelun ja toisaalta harrastamisen niin huipputasolla kuin päivittäisessä kuntoilijan liikkumisessa. Olosuhteiden avulla tavoittelemme mitaleja sekä liikkumattomuuden 3 miljardin euron vuosittaisten kustannusten laskua”, puhuu Hämäläinen.

Säilölumi on ratkaisu suomalaiseen lumivarmuuteen

Ilmastonmuutos ja -lämpeneminen, tarve hiihdon suorituspaikkojen modernisoimiselle ja vuosittain toistuvien lumilajien maailmancupareenojen rakentaminen vaativat lumen säilömistä. Suunnitelmallisuus, matkailu- ja kilpailutuotteiden kehittäminen sään suhteen epävakaassa alkutalvessa olisi lähes mahdotonta, jos säilölumiratkaisuja ei olisi kehitetty. Säilölumesta on tullut ratkaisu suomalaiseen lumivarmuuteen.

”Lumivarmuus harrastuspaikkojen avaamisessa on tätä päivää ja se voidaan helposti varmistaa säilölumella. Alkutalvesta monestikaan lunta ei vielä voida tehdä, mutta säilölumella harrastaminen onnistuu jo keskimäärin kuukautta ennen pakkasten saapumista. Lumen tekeminen on myös tehokkainta ja ekologisinta kunnon pakkasilla”, kertoo maastohiihtomaajoukkueen kumppani Finnfoamin kehitys- ja markkinointijohtaja Asso Erävuoma.

Lumen tekeminen on kustannus- ja energiatehokkainta sydäntalven pakkasjaksoilla. Keskeistä kaikille lumettimille on se, että ne hyödyntävät luonnon ilmaista kylmäenergiaa: pakkasella vesi muuttuu lumeksi. Uudet lumetusjärjestelmät ja -tykit ovat hyvin vähän energiaa kuluttavia: osan kulutus laskee lähelle 0 kWh.

Lumen tekemisen ohella säilöntätekniikat ovat kehittyneet ja nykyisin onnistuneen säilönnän ansiosta kesänaikainen sulama tai hävikki voi olla alle 10%. Eristämisen jälkeen säilölumi ei kuluta lainkaan energiaa. Tähän asti pääsäilöntätapa on ollut puru, mutta nyt uusia innovaatiota on syntynyt. Yksi uusista ratkaisuista esiteltiin kaksi vuotta sitten Suomen Hiihtoliiton olosuhdeseminaarissa Vantalla: Finnfoam-eristeisiin perustuva SnowSecure Oy:n kehittämä eristehaitari on ekologinen ja tehokas ratkaisu.

Maastohiihtomaajoukkueen pitkäaikaisena kumppanina Finnfoam haluaa olla mukana varmistamassa valtakunnallisesti harjoitusolosuhteita huippu-urheilijoille, mutta myös kantamassa vastuullisesti ”omaa korttaan” kekoon suomalaisten hiihtoharrastuksen edistämiseksi.

”Eristehaitarin alla lumi säilyy puhtaana ja eristys on hyvin tehokasta. Kun eristeet puretaan talvella lumikasan päältä, voi eristehaitarin pintaa käyttää vaikkapa mainospintana”, ideoi Erävuoma.

***

Hiihtoliiton alla toimivissa pohjoismaisten lajien maajoukkueissa harjoittelee lähes 100 urheilijaa, joille tulee mahdollistaa ympärivuotiset harjoitusolosuhteet. Huippu-urheilun ohella Hiihtoliiton tehtävä on edistää hiihtourheilua sekä kehittää hiihtolajeja Suomen kansan keskuudessa ja vastata toimintansa raameissa liikkumattomuuden haasteeseen.

XCTEAMFIN x FINNFOAM – Ladulla menestykseen!

Maastohiihtomaajoukkueen urheilijat Jasmi Joensuu, Riitta-Liisa Roponen, Ristomatti Hakola ja Verneri Suhonen kertovat videolla, mistä koostuu parhaat olosuhteet hiihtäjän harjoitteluun.

Katso video – https://youtu.be/SQxZGbMgb5Y