Suomen mäkihyppymaajoukkue suuntaa lentomäen MM-kisoihin Planicaan

Kuva: SHL/Jesse Väänänen

Mäkihyppymaajoukkue jatkaa kansainvälistä kilpailukauttaan kuluvalla viikolla Slovenian Planicassa, jossa kilpaillaan lentomäen maailmanmestaruuksista. Kilpailut siirtyivät koronapandemian vuoksi joulukuulle viime keväältä.

Lentomäen MM-kilpailuihin on päävalmentaja Janne Väätäisen mukaan tämän hetkinen tilanne huomioiden suhteellisen turvallista matkustaa. MM-kilpailujen järjestäjäorganisaatio on reagoinut vastuullisesti terveysturvallisuuden ylläpitämiseen.

”Käytännössä Sloveniassa kisapaikat ja lähikylät on suljettu muilta ihmisiltä. Kaikki kuljetukset lentoasemilta majoitukseen ja majoituksesta mäelle hoidetaan kilpailuorganisaation toimesta ja hyvin terveysturvallisuusohjeita noudattaen”, toteaa Väätäinen.

Suomen joukkue lähtee MM-kisoihin kuuden hyppääjän voimin. Ruka Nordicin jälkeen joukkue jäi harjoittelemaan Rukalle. Valmennusjohto teki ratkaisun, jossa se ei jättänyt A-maajoukkueesta ketään Suomeen.

”Pääsemme hyppäämään isolla joukkueella lentomäestä. Se on tärkeää. Lisäksi haluan varmistaa, että saamme parhaan mahdollisen joukkueen mukaan sunnuntain joukkuekilpailuun, kyseessä ovat kuitenkin MM-kilpailut”, jatkaa Väätäinen.

Mäkihyppy

Mäkihypyn lentomäen MM-kilpailut

Planica, Slovenia 8.-14.12.2020

Maajoukkue
Antti Aalto, Andreas Alamommo, Niko Kytösaho Jarkko Määttä, Eetu Nousianen, Arttu Pohjola

FIS urheilijabiografiat