Suomalaisnaisilta vahva joukkuepanos Tour de Skillä – kaikki 15 parhaan joukkoon

©NordicFocus

Päivitetty klo 16.15: Lisätty urheilija- ja valmentajakommentit

Maastohiihdon Tour de Ski huipentuu perinteiseen tapaan Alpe Cermisin loppunousuun. Naiset avasivat päivän Val di Fiemmessä kiertueen viimeisellä osakilpailulla. Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski taistelivat kiertueen loppuun saakka kärkisijoituksista, mutta jäivät niukasti palkintopallisijojen ulkopuolelle. Pärmäkoski oli kokonaiskiertueen neljäs ja Niskanen viides.

Pärmäkoski oli päätösmatkalla parhaana suomalaisena kuudes. Suomalaisurheilija jäi kovassa loppunousussa kärjestä 59,9 sekuntia. Niskanen oli viimeisen osakilpailun kahdeksas. Pärmäkoski kertoi lähteneensä rohkeasti hiihtämään kokonaiskiertueen kolmannesta sijasta.

– Kova oli kisa, kiertueen kolmatta sijaa lähdin hiihtämään ja lähdin vähän riskillä. Tourin neljäs sija on tuttu minulle, se nyt oli otettavissa. Ihan hyvää tekemistä ja sain pidettyä itseni ahtaalla. En muistanutkaan kuinka pahalta tämä tuntuu, kun saa itsestään näin irti, kommentoi Pärmäkoski.

Suomen joukkue saavutti kiertueen lopputuloksissa vahvan joukkuepanoksen, kun kaikki suomalaisnaiset ylsivät 15 parhaan urheilijan joukkoon. Pärmäkosken ja Niskasen kovia sijoituksia säestivät Johanna Matintalon 14:s sija ja Anne Kyllösen 15:s sija.

Kolme eri suomalaisnaista nähtiin kiertueen aikana palkintopallilla. Kerttu Niskanen otti osakilpailuvoiton Lenzerheiden perinteisen väliaikalähdössä, Johanna Matintalo oli kolmas Oberstdorfin sprintissä ja Krista Pärmäkoski oli eilen kolmas perinteisen yhteistlähtökilpailussa Val di Fiemmessä.

Naisten valmentaja Ville Oksanen oli erityisen tyytyväinen onnistumisiin laajalla rintamalla.

– Kokonaisuutena oikein hyvä kiertue. Todella hyviä hiihtoja oli paljon ja kärkisijoituksia tuli useammalle urheilijalle. Perinteisen kisoissa oltiin todella hyviä, vapaalla ei samalla tavalla onnistuttu. Nyt lepoa ja kevyttä harjoittelua, hyvillä mielin kauden päätavoitetta kohti, kommentoi Oksanen.

Viimeisen osakilpailun tulokset
Tour de Skin lopputulokset

Urheilijoiden ja valmentajan kommentit SoundCloudissa

Miesten kilpailu käynnistyy kello 16.25 Suomen aikaa. Iivo Niskanen starttaa viimeiseen kilpailuun kiertueen kolmannelta sijalta.

Seuraa kisatunnelmaa joukkuekanavissa