Suomalaiset pisteillä Falunin yhteislähdössä – ”Oli melkoinen rallikilpailu”

SHL / Touho Häkkinen

Suomalaisten kilpailut jatkuivat tänään Falunissa yhteislähdöillä. Miehet hiihtivät 15 kilometriä ja naiset 10 kilometriä perinteisellä. Jäisellä ladulla näkyi vaarallisen näköisiä kaatumisia, mutta suomalaiset selvisivät kilpailuista ehjin nahoin.

Parhaaseen suomalaissuoritukseen miehissä ylsi tänään Ristomatti Hakola. Maaliin Hakola hiihti sijalla 14.

”Oli vähän erikoisempaa kilvanhiihtoa. Väärä latuvalinta saattoi kostautua kymmenen sijaa, mentiin isossa porukassa. Kaaduin 2,5 kilometriä ennen maalia kova vauhtisen laskun lopuksi ja jäin porukasta. Sitten jouduin hiihtää viimeisen kierroksen periaatteessa täysiä.”

Sijalla 18 maaliin hiihtänyt Perttu Hyvärinen oli tyytyväinen päivän suoritukseen.

”Oli järkyttävää sähellystä tämä päivä. Vaarallisen oloisia kolareita sattui ympärillä, pelotti, että milloin sattuu kohdalle. Oma hiihto parani loppua kohti ja viimeinen vitonen oli tosi hyvän tuntuista hiihtoa. Tuntuu hyvälle, että onnistui, kun on ollut niin paljon epäonnistumista alkukauteen.”

Hyvärisen kanssa samaan aikaan maaliviivan ylitti Iivo Niskanen. Niskanen oli 19:s. 

”Haastava, ja jopa vaarallinen kisa. Yritin vitosen jälkeen vähän vetää, mutta siihen oma isku tyrehtyi. Alamäki oli haastava, ”Rise” kaatui eteen viimeisellä kiekalla. Oma tekeminen ei riittänyt sprinttinousuihin. Tällainen tällä kertaa, onneksi ei tullut pahempaa haaveria omalle kohdalle.”

Markus Vuorela oli tyytyväinen päivän suoritukseen, vaikka pisteitä ei tällä kertaa tullutkaan.

”Oli melkoinen rallikilpailu. Kun melkein 90 äijää lyödään viivalla, rata oli sellainen, että siellä sattui ja tapahtui, onneksi ei itselle sattunut mitään haavereita. Oli plusmerkkinen päivä, ensimmäistä kertaa tourin jälkeen oli eloa hiihdossa. On ollut vähän sellaista ongelmaa, että valot sammuu kun mennään punaiselle tourin jälkeisissä kisoissa. Tänään valot sammui vähän lähempänä loppua. Vaikka ei ollutkaan pistesijoitus, oli itselle positiivinen hiihto.”

Maastohiihtojoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen koki, ettei yhteislähtökilpailuja voi pitää Falunin ladun tyyppisillä laduilla.

”Yhteislähtökisat tällaisilla laduilla on melkoista sähellystä. Nähtiin monta kolaria ja muutamille urheilijoille taisi tulla loukkaantumisiakin. Ei nämä yhteislähtökisat sovi näin kevyille laduille, että miehet ei pysty tehdä toisiinsa eroja. Meidän miehiltä ihan ok hiihtoja, eilinen saatiin käännettyä ja hyviä vetoja tuli.”

Parasta vauhtia suomalaisista esitti Kerttu Niskanen, ja hän sijoittui 10 kilometrin kisassa sijalle 12. 

Krista Pärmäkoski hiihti maaliin sijalla 16.

”Suksi oli hyvä, vire oli huono. Tiesin jo ennen lähtöä, että tänään ei ole hyvä päivä, jotenkin tosi vetelä ja löysä olo. Jalat sakkasi, lähdettiinhän me kovaa liikkeelle ja se sitten vähän kostautui omassa tekemisessä. Nyt alkaa tuntumaan, että MM-kisat tulee liian nopeasti.”

”Radasta voisin sen verran sanoa, että miehet hiihti ennen ja näki mitä siellä tapahtui, kolareita tosi paljon. Jo eilen, vaikka oli väliaikalähtöinen kilpailu laskut menivät jäähän ja siellä (Natalia) Nepryaeva oli saanut käteensä murtumia. Mielestäni nyt on miettimisen paikka, onko tuo baana oikea hiihtää yhteislähtöä. Ongelmaa ei varmasti olisi luonnonlumella, mutta nyt se on tykkilunta ja laskut menee jäätiköksi,” Pärmäkoski nosti esille myös kilpailun latutilannetta.

Johanna Matintalo sijoittui myös pisteille ollessaan 22. Kisa ei silti mennyt ilman ongelmia.

”Oli tosi vaikea kisa tänään. Kilpailu lähti ihan hyvin liikkeelle ja tulin siinä pääryhmän mukana kaksi ekaa kierrosta. Sitten kun lähdettiin kolmannelle kierrokselle niin siinä kuuden seitsemän kilometrin kohdalla tuli tosi musta hetki. Lihaksen kangistui aivan täysin ja tuntuu, että menin ehkä hetkellisesti kävelyvauhtia. Siihen se kisa kaatui täydellisesti. Mietin siinä, että en pääse siitä maaliin jos jatkuu tällaisena koko loppukisan. Loppua kohti sain paremmaksi kuitenkin omaa olotilaa.”

Vilma Nissinen kärsi vatsavaivoista kisan aikana. Maaliin Nissinen hiihti sijalla 40.

”Aika paljon olin ladannut tähän päivään. Alku lähti hyvin ja sain siinä nostettua sijoja. Koko reissun on ollut mahan kanssa ongelmia ja ekalla kiekalla löi pitkään nousuun niin pahat krampit, että laskuasento oli ihan murhaa, ja tasurissakin tuntui, että oikea puoli on ihan hyödytön. Aikamoista taistelua oli ekan kiekan jälkeen maaliin, oisin ollut hyvässä porukassa sijoilla 25-30. Siinä olisi pitänyt pysyä, ja jos ois ollut kaikki kunnossa, niin varmasti olisin pysynytkin. Vähän jäi huono maku, mutta huomenna on uusi päivä. 

Miesten tulokset

Naisten tulokset

Kuuntele kommentteja Soundcloudissa