Seurojen kesätoiminta-avustusten hakuajat käynnistyvät liikunnan aluejärjestöissä

Viime vuosien tapaan Liikunnan aluejärjestöt jakavat alueensa seuroille kesätoiminta-avustusta nuorten kesätyöllistämiseen. Kesätoiminta-avustus on hieno mahdollisuus hyödyntää seuran nuoria kesän ajan toiminnan järjestämisessä, oli kyseessä sitten vaikka kesäleiri tai seuran kesäharjoitukset. On hyvä muistaa myös, että nuoria voi hyödyntää kesä aikana tulevan kauden suunnittelussa ja monissa seuroissa nuoret on otettukin mukaan tekemään esimerkiksi seuran viestintäsuunnitelmaa. Avustuskausi on 1.4.–30.9.2023, joten hyvällä suunnittelulla voi tukea hyödyntää myös syyskauden avauksessa.

Liikunnan aluejärjestöt jakavat edelleen hakujen perusteella opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää kesätoiminta-avustusta seuroille nuorten kesätyöllistämiseen (avustus 700 euroa/palkattava nuori). Avustuksella lisätään ja kehitetään lasten ja nuorten harrastus- ja kesätoimintaa seuroissa, lisätään nuorten kesätyöntekijöiden osaamista ja kartutetaan työkokemusta. Avustus auttaa edelleen seuratoiminnan palautumista pandemian jäljiltä.  

Lisätietoa alueesi liikunnan aluejärjestöstä ja alueesi aluejärjestön seurakehittäjältä