Salpausselän kilpailut käyntiin yhdistetyn parisprintillä – Suomen ykkösjoukkue seitsemäs

© Jesse Väänänen

Yhdistetyn maailmancup huipentuu viikonloppuna Salpausselän 100-vuotisjuhlakisoihin. Perjantain kilpailuohjelmassa oli parisprintti. Suomen ykkösjoukkue sijoittui kilpailussa seitsemänneksi. Joukkueessa kilpailivat Ilkka Herola ja Eero Hirvonen.

Suomalaisittain odotukset päivän kilpailuun olivat korkeammalla.

– Se oli viikonlopun avaus, ja hieno oli kisata kotiyleisön edessä. Tuloksellisesti ei kuitenkaan ollut sitä, mitä toivottiin. Koitetaan laittaa seuraavana päivänä paremmaksi, Herola summasi kisapäivää.

Suomen kakkosjoukkue ohitettiin hiihto-osuudella kierroksella, joten joukkue ei päässyt jatkamaan kilpailua loppuun asti. Joukkueessa kilpailivat maailmancupin debyyttinsä tehnyt Valtteri Holopainen ja Otto Niittykoski.

– Kisa meni ihan hyvin. Mäkiosuudella oli perus onnistuminen. Ladulla tehtiin se, mitä pystyttiin. Olihan tämä hieno kokemus hiihtää ensimmäistä kertaa maailmancupissa kotiyleisön edessä, kommentoi Holopainen.

Salpausselän kilpailut jatkuvat lauantaina yhdistetyn osalta henkilökohtaisella kilpailulla.

Tulokset