Rukan Continental Cupin voitot Norjaan – Leevi Mutru nousi palkintopallille 

Mäkihypyn ja yhdistetyn Continental Cupeja kilpaillaan tänä viikonloppuna Rukan maisemissa. Viikonlopun ensimmäisten osakilpailujen voitot menivät Norjaan, kun mäkikilpailun voiton vei Robin Pedersen ja yhdistetyn kilpailun voittoon taisteli Andreas Skoglund. Myös suomalaisittain nähtiin menestystä, kun Leevi Mutru nousi palkintopallille lauantain kilpailun päätteeksi.

Yhdistetyn kilpailun voittaja Skoglund oli mäkiosuuden jälkeen kolmantena, 22 sekuntia kärjestä. Skoglund onnistui tekemään kovaa nousua ladulla ja voitti kilpailun lopulta lähes 38 sekunnin erolla maanmieheensä Einar Lurås Oftebrohon

– Päivä oli hyvä. Päivä alkoi hyvin jo mäessä, Rukan mäki on yksi lempimäistäni. Myös hiihto-osuus oli vahva ja päivä päättyi hyvin. Odotan innolla huomista, koska yleensä toinen kilpailupäivä on minulle parempi, pohti Skoglund.

Suomalaisittain vahvoja otteitaan esitti Leevi Mutru, joka kipusi lopulta kolmantena palkintopallille. Mutrun mukaan mäkivire alkaa löytää uomiinsa ja itseluottamus kasvaa sen myötä.

– Pitkästä aikaa olen todella positiivisin mielin. Tämä oli itselle tavallaan uusi kauden aloitus ja eihän sitä voisi paremmin aloittaa kuin podiumilla. Hyppy on koko ajan mennyt parempaan suuntaan ja tänään oli tähän mennessä parasta tekemistä. Toki kesän hyppäämiseen on vielä matkaa, mutta antoi hyviä fiiliksiä.

– Hiihto jännitti, kun oli ensimmäinen virallinen startti. Lähti kohtuullisen hyvin liikkeelle. Kyllä tuntuu todella, todella hyvältä, päättää Mutru.

Suomalaisista pisteille ylsivät myös Arsi Tietäväinen (26:s) ja Jesse Pääkkönen (27:s). 

Tulokset
Leevi Mutrun kommentit SoundCloudissa

Mäkihypyn ensimmäisessä osakilpailussa nähtiin norjalaisten ylivoimaa. Norjan joukkue otti kilpailussa kolmoisvoiton. Päivän ykkössija meni Robin Pedersenille ennen Joacim Ødegård Bjørengia ja Sondre Ringenia.

– Päivä oli mahtava. Toisella hypyllä adrenaliini oli aivan tapissa, Rukan mäki on aivan mahtava. Tämä kolmoisvoitto oli meidän joukkueellemme tärkeä. Se oli tärkeä myös minulle. Minulla on ollut haasteita viime kuukausien aikana, mutta nyt näyttää siltä, että olen oikealla tiellä, kommentoi Pedersen

Suomalaisittain hyvää virettä esittivät Antti Aalto ja Eetu Nousiainen. Aalto hyppäsi kilpailussa sijalle 11 ja Nousiainen oli 16:s. Muita suomalaisia ei nähty toisella kierroksella.

Tulokset