Ristomatti Hakola voittoon Otepään Skandinavia Cupissa – Johanna Matintalo naisten kilpailun kolmas

©NordicFocus

Maastohiihdon Skandinavia Cup jatkui perjantaina Viron Otepäässä perinteisen hiihtotavan sprinteillä. Ristomatti Hakola nappasi miesten kilpailun voiton, ennen Norjan Emil Iverseniä ja Mats Opsalia. Lauri Lepistö sijoittui kilpailun neljänneksi. Muista suomalaisista kolmenkympin joukkoon sijoittuivat Ville Ahonen (15.), Eero Rantala (16)., Juuso Haarala (18)., Niilo Moilanen (21)., Wiljam Mattila (26)., Emil Liekari (28). ja Niko Anttola (30).

Naisten kilpailun parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Johanna Matintalo, joka oli kilpailun kolmas. Kilpailun voitti Norjan Ane Appelkvist Stenseth ja toiseksi sijoittui niin ikään Norjan Maria Hartz Melling. Muista suomalaisista kolmenkymmenen parhaan joukossa olivat Katri Lylynperä (7.), Jasmin Kähärä (9.), Amanda Saari (16.) ja Hilla Niemelä (24.).

Ristomatti Hakolan päivä eteni mallikkaasti lumipyrystä huolimatta.

– Aika-ajo oli ihan perushyvä ja alkuerässä ja välierässä pysty tekemään aikalailla sen mitä olin ajatellutkin. Finaalissa jäin vähän taakse, mutta lopussa pystyin tulemaan upihangessa ohi. Kelihän oli tänään aika mielenkiintoinen. Välierän ja finaalin aikana tuli varmaan kakskyt-kolkyt senttimetriä lunta ladulle. Onneks olin viime viikolla ollut eräsuksilla hiihtämässä lumihangessa niin oli kokemusta tuosta kelistä, kertoi Hakola.

Myös Johanna Matintalo oli iloinen tuloksestaan ja siitä, että pääsi jälleen kisaladuille.

– Ennen kaikkea oli tosi kiva päästä hiihtämään taas kilpaa pitkän tauon jälkeen. Itellä oli aika pitkä kilpailutauko tässä alla. Se oli tosi kiva, että karsinta meni heti hyvin. Siitä sai sellasen hyvän tsempin ja itseluottamuksen päivään, että voitin sen jopa aika ylivoimaisesti. Karsinnan loppupuolella alkoi satamaan aika paljon lunta ja erävaiheiden ajan satoi koko ajan lunta. Se toi oman mausteensa siihen erähiihtämiseen. Ladut oli paikoitellen aivan ummessa vaikka latupartio koittikin pitää niitä auki, niin se rajoitti aika paljon sitä taktiikkaa miten tänään pystyi hiihtämään. Itekin olisin enemmän halunnut yrittää pitää vauhtia ja hiihtää kovia vetoja eriin, mutta siinä ei tänään ollut järkeä, kun laskuissa porukka oikeestaan aina ajoi kiinni. Peesistä oli niin valtava hyöty, kun joku oli lumiaurana siellä edessä. Se asetti tietyllä tavalla omat rajoitteensa kisaan erävaiheissa. Hyvää ryhmähiihtoa paljon tänään ja tiukkoja loppuja. Taktinen osaaminen ja -valinnat korostuivat tänään kelin myötä. Oon tyytyväinen, että pääsin hiihtämään kaikki lähdöt ja finaaliin asti ja siellä vielä pystyin nipistämään podiumille asti. Jos keli olis olut erilainen niin olisin halunnut hiihtää vähän eri tavalla ja koen, että aikojen perusteella olisi ollut fyysisiä valmiuksia hiihtää kovia vetoja joka erässä, mutta tänään keli pisti sille vähän stoppia. Mutta kiva olla takasin kisoissa ja uskon, että tästä lähtee kisojen kautta sitten vielä vauhti paranemaan, summasi Matintalo päiväänsä.

Otepään Skandinavia Cup jatkuu huomenna 20 km perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailulla.

Skandinavia Cup
Otepää 12.-14.1.2024
Miesten kilpailun tulokset
Naisten kilpailun tulokset