Ristomatti Hakola ja Antti Aalto päivän suomalaisnimet Ruka Nordicissa

SHL/Jesse Väänänen

Ruka Nordic superviikonlopun ensimmäinen kisapäivä avattiin maastohiihdon sprintin karsinnoilla. Karsinnoista hiihti erävaiheeseen kaksi naista ja seitsemän miestä, joten ennakko-odotukset lunastettiin jälleen Rukan sprintissä Mini Tourin ensimmäisellä osuudella.

Alkueristä välieriin ja finaalipaikkaa tavoittelemaan hiihtivät Ristomatti Hakola ja karsinnan kolmas Joni Mäki. Muut suomalaiset jäivät alkueriin. Naisten paras oli Katri Lylynperä, 19:s, joka sivusi hänen uran parasta sijoitustaan perinteisen kisoissa. Kerttu Niskanen oli 20:s.

Miesten kisan kahdeksas Ristomatti Hakola oli tyytyväinen napatessaan parhaan sprintterin valtikan Joni Mäeltä joukkueen välisessä kisassa. Hakola ylisti Mäen alkuerähiihtoa ja toivoi kauden edetessä itselleen samanlaista ”syklin löysyyttä” ennen loppukirejä. Hakolan oma hiihto parani kisan edetessä.

”Aika-ajo oli aika tuhnua, mutta parani loppua kohden”, totesi Hakola ja jatkoi:

”Näin Jonin alkuerän, siinä oli sitä, oli syklissä löysää. Jonihan melkein hiihti finaalin siinä välierässä, oli aika kova kattaus.”

Joni Mäki oli kisan 11:s, Juho Mikkonen 17:s, Lauri Lepistö 20:s, Lauri Vuorinen 21:s ja Verneri Suhonen 23:s. Ensimmäisen maailmancupkilpailunsa perjantaina hiihtänyt Petteri Koivisto oli 66:s.

Tulokset, naiset
Tulokset, miehet

Eero Hirvonen yhdistetyn avauskisan 17:s – hiihtoajoissa porukan nopein

Eero Hirvonen avasi kansainvälisen kisakauden sijalla 17. Mäkiosuuden jälkeen Hirvonen oli 26:s, mutta nopeimman hiihtoajan turvin nousi yhdeksän sijaa hiihtoladulla.

Hirvonen hyppäsi koekierroksella 135 metriä, mikä kertoo potentiaalista tulevia kisoja silmällä pitäen. Perjantain kisahyppy ei ollut paras mahdollinen, vaikka lähtöasetelmat hiihto-osuudelle olivatkin reippaasti paremmat kuin kaudella 2019-2020 kertaakaan.

”Kiva tilanne, kun on mahdollisuuksia onnistua ja tehdä hyvää tulosta. Hyvä hiihto oli, näissä kisoissa, kun hiihtää nopeimman hiihtoajan, ei voi pettynyt olla. Toivottavasti kympin kisoissa se näkyy tuloksissa vähän paremmin”, totesi Hirvonen.

Ilkka Herola nousi myös pisteille, ollen 29:s. Perttu Reponen urheili uran parhaan maailmancupsijoituksen, ollen 35:s. Arttu Mäkiaho oli 41:s, Otto Niittykoski 42:s, Olli Salmela 46:s, Leevi Mutru 49:s ja Wille Karhumaa 50:s.

Falko Krismayrin kommentit hyppyosuuden jälkeen

Eero Hirvosen kommentit

Tulokset

Aalto hyppäsi karsinnassa kärkikymmenikköön

Mäkihyppy avattiin karsintakilpailulla. Rukan suurmäki, HS142, tarjosi tasaiset ja tyynet olosuhteet karsintakilpailulle. Kevyt takatuuli ja alhaiset vauhdit pitivät kisahyppyjen mitat lyhyinä.

Antti Aalto sai pitää pitkään johtopaikkaa hypättyään 120,5 metriä. Aallon sijoitus oli 8:s, joka antaa lisää itseluottamusta tuleviin hyppyihin.

”Se oli semmoinen normaali hyppy. Vielä harjoituksissa hyppy tökki, mutta karsintaan alkoi löytymään jo paremmin”, mietti Aalto kauden avauskilpailuaan.

Karsinnasta lauantain kilpailuun hyppäsivät myös Niko Kytösaho ja Andreas Alamommo.

Antti Aallon kommentit

Tulokset

Ruka Nordic superviikonloppu jatkuu huomenna lauantaina maastohiihdon 10 ja 15 kilometrin perinteisen väliaikalähdöillä, yhdistetyn normaalimatkan kilpailulla ja mäkihypyn henkilökohtaisella kilpailulla. Viikonloppu televisioidaan YLE TV2:lla suorina lähetyksinä.