Perttu Hyvärinen parhaana suomalaisena kymmenes MM-hiihtojen yhdistelmäkilpailussa

© Jesse Väänänen

Artikkelia päivitetty 24.2. klo 22.10. – Lisätty tieto Ruuskasen sairaalatutkimuksista

Planican MM-kilpailut jatkuivat maastohiihdon osalta miesten skiathlonilla. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Perttu Hyvärinen, joka ylitti maaliviivan kymmenentenä.

Hyvärinen ei ollut tyytyväinen sijoitukseensa, sillä koki aineksia olevan parempaan ja odotukset olivat korkeammalla. Hyvärinen kaatui vapaan osuuden alkuvaiheessa.

– Oli raskas ja kova kisa. Vapaa kulki tänään ihan hyvin, mutta odotin itseltäni paljon parempaa, kommentoi Hyvärinen.

Iivo Niskanen oli 13:s. Niskanen pyrki pitämään vauhtia perinteisellä hiihtotavalla, mutta kärkiporukka ei hajonnut. Vapaan osuudella suomalaishiihtäjä ei pystynyt vastaamaan kärkivauhtiin ja kärsi viimeiset 13 kilometriä jalkakrampista.

Remi Lindholm hiihti maaliin sijalle 22. Arsi Ruuskanen törmäsi tänään vauhdikkaassa laskussa mainosaidan päätyyn ja loukkasi jalkansa. Kyseessä on isohko pehmytkudosvamma, tutkimuksissa ei löytynyt luunmurtumia. Vamman seurauksena Ruuskanen ei hiihdä enää MM-kilpailuissa.

Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa