Nuorten kesätyöllistämistukea seuroille – Hyödynnä tuki oman liikunnan aluejärjestösi kautta

Liikunnan aluejärjestöt ovat hakeneet opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuroille edelleen jaettavaa nuorten kesätyöllistämisen tukea. Nuorten työllistämisellä lisätään lasten ja nuorten harrastus- ja kesätoimintaa seuroissa.

Tuen käyttöaikana on 1.5.-30.9.2022. Aluejärjestöt tiedottavat mm. nettisivuillaan seuroille tuen hakemisesta ja hakuajasta. Haut ovat jo auki aluejärjestöjen sivuille ja osassa hakuajat ovat jo lähiviikkojen aikana, nyt on siis oikea aika olla aktiivinen asian kanssa. Tukihaun lisäksi aluejärjestöt järjestävät työnantajana toimimiseen ja ohjaamiseen liittyviä koulutuksia. Lisätietoja nuorten kesätyöllistämistuesta saat oman alueesi liikunnan aluejärjestön seurakehittäjältä. Alueiden yhteystiedot löydät täältä.

Hiihtoliitto suosittaa seuroja olemaan aktiivinen ja hakemaan alueiden tarjoamaa kesätyöllistämistukea. Sen kautta on mahdollista esimerkiksi löytää nuoria toteuttamaan seuran kesäharjoituksia tai suunnitelemaan kesäleiriä. Jos kaipaat ideoita tai mietit miten teidän seuranne voisi tukea hyödyntää, niin aluejärjestöjen lisäksi yhteyttä voi myös ottaa Hiihtoliiton seurakoordinaattoriin Kari-Pekka Seppäseen (kari-pekka.seppanen@hiihtoliitto.fi)