Norjan RAW AIR -kiertue päätökseen – nuorten MM-kilpailut päättyivät sekajoukkuekilpailuun

© Jesse Väänänen

Mäkihypyn maailmancup jatkui RAW AIR -kiertueen päätöskilpailujen merkeissä Holmenkollenilla miesten ja naisten henkilökohtaisilla kilpailuilla. Parhaista suomalaissijoituksista vastasivat Niko Kytösaho (31.) ja Jenny Rautionaho (24.).

Miehet aloittivat sunnuntaipäivän karsinnan merkeissä. Suomalaiskolmikko, Antti Aalto, Niko Kytösaho ja Eetu Nousiainen, selvitti tiensä iltapäivän kilpailuun. Varsinaisessa kilpailussa Kytösaho hyppäsi mukaan toiselle kierrokselle, mutta jäi lopulta maailmancupin pisteiden ulkopuolelle ollessaan kilpailussa lopputuloksissa sijalla 31. Toisella kierroksella hyppäsi eilisen tapaan 31 urheilijaa.

– Olen pettynyt, koko viikko on ollut vaikea. Aika samanlaista on ollut hyppääminen koko viikon. Treenataan pari päivää ja toivotaan, että lentomäessä sitten parempaa, pohti Kytösaho.

Päävalmentaja Janne Väätäinen näkee parempien sijoituksien olevan pienestä kiinni,

– Lahdessa oli paljon positiivista ja hyvää draivia kaiken kaikkiaan. Nälkä kasvoi syödessä ja totta kai toivoi, että täällä sama jatkuu. Olihan meillä RAW AIRilla hyviäkin juttuja, esimerkiksi sekajoukkuekilpailussa, mutta jotakin siitä vielä uupuu, kommentoi Väätäinen.

– Mietitään, että miten saadaan kaivettua esiin se, että urheilijat pystyisivät sitä omaa hyvää suorittamista tekemään kilpailuissa. Osalla jo sellaiset muutama metriä hyppyihin lisää nostaisi sijoituksia sinne 20 parhaan joukkoon. Väkisin puskemalla se ei kuitenkaan tule. Hyvällä fiiliksellä lähdetään Vikersundiin, päättää Väätäinen viitaten Vikersundin lentomäen MM-kisoihin, jotka hypätään 10.-13. maaliskuuta.

Antti Aalto oli päivän kilpailun 40:s ja Eetu Nousiainen 44:s. Kilpailun voitti Norjan Daniel Andre Tande ennen Slovenian Anze Lanisekia ja Itävallan Stefan Kraftia.

Tulokset

Jenny Rautionaho ja Julia Kykkänen pisteille Holmenkollenin päätöskisassa

Naisten kilpailu Oslossa hypättiin sunnuntai-iltana. Molemmat suomalaishyppääjät selvittivät tiensä toiselle kierrokselle. Julia Kykkänenoli kilpailun 27:s ja Jenny Rautionaho 24:s. Kykkäsen kilpailuhypyt kantoivat 102,5 ja 106 metriä. Rautionaho venytti hyppynsä 109 ja 107 metriin. 

Kilpailun voitti japanilainen Sara Takanashi ennen Slovenian Ursa Bogatajia ja Japanin Yuki Itoa

Naisten maailmancup päättyy ensi viikonloppuna Saksan Oberhofissa.

Tulokset

Nuorten MM-kilpailut päättyivät Zakopanessa sekajoukkuekilpailulla

Zakopanessa järjestetyt nuorten MM-kilpailut päättyivät tänään sunnuntaina mäkihypyn sekajoukkuekilpailuun. Suomen joukkue hyppäsi kilpailussa sijalle 11. Joukkueen muodostivat Julia TervahartialaVilho PalosaariSofia Mattila ja Kasperi Valto.

– Suoritukset olivat vähän heikompia kuin esimerkiksi eilen, hypyt meni vähän läpi keulasta. Viides kisastartti tälle viikolle ja vaikutti ehkä vähän, että oli jo vaikea saada parasta latinkia kisaan. Keli oli myös aika vaihteleva, mutta ei sinällään vaikuttanut meidän suorituksiin, kertasi nuorten maajoukkuevalmentaja Lauri Hakola

Sekajoukkuekilpailun ylivoimaiseen voittoon hyppäsi Itävallan joukkue. Hopeaa otti Slovenia ja pronssille ylsi lopulta Norjan joukkue.

Tulokset

Hakola arvioi Suomen joukkueen onnistumista kisaviikon aikana.

– Ei päästy siihen, mitä ennakkoon arvioitiin, että voitaisiin saada tulosta ulos. Kuitenkin, kun katsotaan yksittäisiä suorituksia, niin sieltä löytyy positiivisia asioita ja merkkejä siitä, että on menty eteenpäin. Yksittäiset parhaat suoritukset näyttää siltä, että riittää tällä hetkellä sijoille 15-20. Ne osumat täytyy tietysti saada kisakierroksille, sitä kohti tässä työskennellään. Päivittäisen, laadukkaan työn merkitys korostuu nuorten toiminnassa, pohti Hakola

Lauri Hakolan kommentit kokonaisuudessaan SoundCloudissa