Niskanen MM-kisojen päätösmatkan kuudes

© Jesse Väänänen

Oberstdorfin MM-kisat päättyivät miesten kuninkuusmatkaan, 50 kilometrin perinteisen kilpailuun. Kilpailu sai dramaattisen päätöksen, kun voittaja Johannes Höstflot Kläbo hylättiin maalisuoran tapahtumien vuoksi ja Emil Iversen nousi voittajaksi.

Iivo Niskanen taisteli mitalista kisan loppupuolelle saakka, mutta suksien vaihdon jälkeen toinen suksipari ei ollut ihan ensimmäisen veroinen. Niskanen lähti luottavaisena matkaan ja kuudes sija oli pettymys.

”Tunne oli ihan hyvä, ajattelin, että tänään on hyvä päivä, mutta ei riittänyt”, sanoi Niskanen kisan jälkeen.

Perttu Hyvärinen oli kilpailun 32:s. Hyvärinen ei ollut täysin palautunut rankasta viestistä.

”Aika pitkänmakuinen reissu oli. Aika tyhjänä kävin tuon viestin jälkeen, tankkasin tarpeeksi ja melko täynnä käytiin, niin ei kyllä lähtenyt. Tänään en päässyt yhtään mihinkään”, sanoi Hyvärinen.

Lauri Lepistö oli kisan 36:s ja Juho Mikkonen 43:s.

Päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan Niskanen taisteli mitalista loppuun saakka.

”Iivo taisteli mitalista ihan loppuun asti. Suksen vaihdon jälkeen viimeinen suksi ei ollut ihan kilpailukykyinen. Raskas kisa, todella raskaassa kelissä”, summasi päävalmentaja Pasanen.

Tulokset

Kommentteja SoundCloudissa