Niko Kytösaho 28:s Kulmin lentomäessä – Jenny Rautionaho 24:s Saksan Hinterzartenissa

© NordicFocus

Mäkihypyn maailmancup jatkui miesten osalta sunnuntaina Itävallassa Kulmin lentomäessä. Suomalaisista karsinnasta kilpailuun ylsi ainoastaan Niko Kytösaho. Kytösahon kilpailuhypyt kantoivat 205,5 ja 187,5 metriä, ja hän sijoittui lopputuloksissa sijalle 28. Eetu Nousiainen ei päässyt jatkoon karsinnasta, ja Antti Aalto ei startannut karsintaan.

Niko Kytösaho oli tyytyväinen päivän ja koko viikonlopun suoritukseen, vaikka parannettavaakin jäi.

– Eka hyppy oli viikonlopun paras. Jostain syystä lentämisen kanssa oli hakemista viikonlopun aikana. Ei ihan saanut semmoisia lentoja tehtyä kuin olisi halunnut. Toinen hyppy vähän karkasi sukeltamiseksi. Kuitenkin ihan ok viikonloppu, ensimmäinen tämän talven viikonloppu että pääsi hyppäämään täydet kilpailut ja toiselle kierrokselle. Sen osalta pitää olla ihan tyytyväinen, vaikka hyppäämisen taso ei ollut sitä, mitä olisi halunnut, Kytösaho summasi.

Tulokset

Mäkihypyn maailmancup jatkui naisten osalta sunnuntaina Saksan Hinterzartenissa. Päivän parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Jenny Rautionaho, joka oli kilpailun 24:s. Rautionahon kilpailuhypyt kantoivat 94,5 ja 89,5 metriä. Julia Kykkänen selvitti myös tiensä kilpailuun aiemmin päivällä hypätystä karsinnasta. Kykkänen oli lopputuloksissa kilpailun 29:s.

– Teknisesti parempaa hyppäämistä kuin eilen. Kelien puolesta ei ihan ollut tuuria, mutta toisen kierroksen paikka on aina toisen kierroksen paikka, joten otetaan nämä pisteet tästä ja jatketaan ensi viikolla, kommentoi Rautionaho.

Tulokset
Urheilijoiden kommentteja SoundCloudissa