Niko Anttolalle nuorten MM-hopeaa

Suomen joukkue sai kisojen toisen mitalinsa nuorten MM-hiihdoissa Norjan Lygnassa, kun Niko Anttola hiihti 10 kilometrillä toiseksi. Kilpailun voitti Venäjän Saveli Korostelev, jolle Anttola hävisi 21,4 sekuntia.

–  Oli aika raskas rata. Alkuun yritin lähteä ekaan pitkään nousuun vähän pintakaasulla, että jää voimia myös toiselle kierrokselle. Se onnistui aika hyvin. Jaksoin toisenkin kierroksen vielä hyvin. Hyviä ajatuksia, tiesin, että mitali on mahdollista ottaa tänä päivänä, Anttola sanoo.

Anttola kuului viime vuonna Suomen hopeaa hiihtäneeseen viestijoukkueeseen, mutta henkilökohtaisissa kilpailuissa mitali on hänelle uran ensimmäinen nuorten MM-hiihdoista.

– Kyllä henkilökohtainen on aina henkilökohtainen, Anttola sanoi hymyillen.

Muista suomalaisista Alexander Ståhlberg oli 28:s, Iiro Uusitalo 33:s ja Konsta Mäntyvaara 42:s.

Naisten 5 kilometrillä suomalaisnelikon paras oli 13:nneksi sijoittunut Elsa Torvinen. Kilpailun voitti Venäjän Daria Nepriajeva ennen maannaistaan Elizaveta Bekishevaa. Torvinen hävisi voittajalle 37,7 sekuntia.

– Ihan hyvä kisa. Oma taktiikka sujui aika hyvin, lähdin rennosti liikkeelle ja siitä pikku hiljaa aloin kiristää. Ihan tasapainoinen suoritus. Suksi oli myös hyvä, Torvinen sanoi tyytyväisenä.

Tuuli Raunio oli 18:s, Fanny Kukonlehto 30:s ja Peppi Leppälä 34:s.

Tulokset:

Naiset: FIS Live (fis-ski.com)

Miehet: FIS Live (fis-ski.com)

Urheilijoiden kommentteja Soundcloudissa: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/tracks

Kuva: Jom Christen Bjone