Naisten voitto kruunasi Itävallan juhlat – Suomen naisten kohtalona oli karsiutua toiselta kierrokselta

© Kata Latvasalo

Naisten joukkuemäki päättyi itävaltalaisten juhliin. Itävalta oli lopulta kilpailussa selkeästi paras. Joukkueessa hyppäsivät Hannah Wiegele, Vanessa Moharitsch, Julia Muehlbacher ja Lisa Eder.  Eroa hopeaa voittaneeseen Venäjään kertyi lopulta 54,9 pistettä. Hopeaa voittaneeseen joukkueen kuuluivat Anna Shpyneva, Aleksandra Barantceva, Anastasiia Subbotina ja Irma Makhinia. Pronsille ponnisti Slovenian joukkue, joka hävisi Venäjälle reilut 10 pistettä. Slovenian joukkueen muodostivat Nika Prevc, Nika Vetrih, Jerneja Repinc Zupancic ja Jerneja Brecl.

Suomen naisten kohtaloksi miesten tavoin koitui jäädä ulos toiselta kierrokselta. Suomi oli lopputuloksessa lopulta kymmenes. Kaheksanteen sijaan Suomella jäi lopulta matkaa reilut 40 pistettä

Suomen joukkueen avaajana kilpailussa toimi Annamaija Oinas, jolle illan kilpailu oli jo päivän toinen. Oinas kisasi myös Suomen yhdistetyn sekaviestijoukkueessa jo aiemmin päivällä. Illan hyppyynsä Annamaija oli kuitenkin hiukan pettynyt.

– Olin hieman väsynyt hiihdon jälkeen. Hyppy meni miten meni, Oinas kertaili suoritustaan.

Kuten Annamaija, niin myös Suomen toisen osuuden hyppääjä kilpaili jo aiemmin yhdistetyn kisassa. Alva Thorsin hyppy kantoi puolestaan 70,5 metriä. Alva pääsi kuitenkin nauttimaan jo hieman kilpailuista.

– Yhdistetyn hiihto oli vain 2,5 kilometriä, joten toimi hyvänä lämmittelynä. Nautin, kun pääsin iltavalastuksessa hyppäämään, oli hieno lopetus kisoille, Thors summasi.

Kolmantena Suomelta tornista alas tuli Vilma Meis. 18-vuotias Meis hyppäsi, kuten kaikki muutkin suomalaiset tänään parin metrin sisälle toisistaan. Meisin hypyn pituudeksi ilmoitettiin 68,5 metriä.

– Se oli vähän parempaa, kuin mitä tässä on ollut. Nyt sain asennon paremmin hyppýyn, kun se ei jäänyt niin pahasti taakse. Sieltä melkein pääsee lähtemään siihen oikeaan suuntaan, mutta vielä se vähän, kun lähtee ponnistamaan niin ylävartalo aukaisee sitä. Se vähän pysähtyy siihen kummulle, ja eikä pääse ihan niin pitkälle.

Suomen ankkurina hyppäsi Lahden Hiihtoseuran Julia Tervahartiala. Julian hyppy kantoi 69,5 metriä. Täten Suomen naisten joukkueen kisa jäi yhteen kierrokseen. Hyppyynsä Julia ei ollut tyytyväinen.

– Hyppy oli vähän koekierrosta parempi, mutta suuri ongelmani on ollut se, että ylävartalolla ponnistuksessa suljen ponnistusta. Niin se tuli tässäkin hypyssä. En ole tyytyväinen, Tervahartiala summaa hyppyään.

Tulokset

Kirjoittanut Arto Määttä