Modeo jatkaa mäkihypyn maajoukkueiden pääkumppanina

Hiihtoliitto laittoi alkusyksystä näyttävästi hakuun mäkimaajoukkueen pääkumppanuuden kampanjalla, jossa muun muassa kansallisessa printti- ja digimediassa myytiin ”Pääpaikkaa Euroopan huipulla”. Kampanja, yhdistettynä Hiihtoliiton useisiin viimeaikaisiin yhteistyöjulkistuksiin ja markkinoinnin vahvaan vireeseen, viritti useita neuvotteluja mäkimaajoukkueen pääkumppanuudesta – siitäkin huolimatta, että vallitseva maailman konteksti on haastava ja vaikuttaa suoraan myös yritysten sponsorointipäätöksiin. 

Neuvottelujen jälkeen Hiihtoliitto ja Modeo päättivät jatkaa vuonna 2018 alkanutta hyvää yhteistyötä myös kaudelle 2021–2022. 

”Hiihtoliitolla ja Modeolla on selkeä yhteinen arvopohja sekä missio, jota tahdomme yhdessä rakentaa.” kertoo Modeon myyntijohtaja Mika Järvinen.

”Vaikka mäkihyppymaajoukkue ei ole viime vuosina yltänyt mitalisijoille, on Modeon ja Hiihtoliiton yhteistyön lähtökohta aina ollut etenkin nuorten, lahjakkaiden suomalaisten mäkihyppääjien tukeminen urallaan. Lisäksi haluamme omalta osaltamme nostaa mäkihypyn arvostusta takaisin sille kuuluvalle tasolle. Uskomme, että hyvällä yhteistyöllä pääsemme askel kerrallaan kohti parempia suorituksia ja kisamenestyksiä”, Järvinen summaa.

Yhteistyön jatkaminen Modeon kanssa oli Hiihtoliitolle erittäin mieluinen lopputulos.

”Avoimesti esillä ollut mäkimaajoukkueidemme pääkumppanuus synnytti monia hyviä neuvotteluja ja tekemämme kampanja loi kiinnostavia siltoja myös kokonaan uusien tahojen kanssa. Vahvan kumppanuuden jatkaminen Modeon kanssa on meille kuitenkin erittäin mieluinen lopputulos, sillä pitkäjänteinen yhteistyö on tähänkin asti ollut molempien osapuolten tavoite ja tälle pohjalle on hienoa rakentaa yhdessä lisää”, kommentoi Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi.

Työympäristöratkaisuihin ja toimitilakalusteisiin erikoistunut Modeo aloitti Suomen mäkihyppymaajoukkueen pääyhteistyökumppanina näyttävästi kolme vuotta sitten. Yhteistyö on jalkautunut laajasti näkyvyyselementtien kautta maajoukkueiden kypärissä, päähineissä ja asusteissa. Näkyvyyden lisäksi kumppanuutta on hyödynnetty myös viestinnällisesti ja markkinoinnillisesti. Mäkihypyn kansallinen kilpailusarja on myös viime kaudesta asti kantanut nimeä Modeo Cup.

Lisätietoja
Mika Järvinen
Myyntijohtaja, Modeo
puh. 0207 920 286

Jari-Pekka Jouppi
Kaupallinen johtaja, Nordic Ski Finland Oy
puh. +358 40 080 3713