Minja Korhonen jatkoi vahvoja otteitaan Ramsaussa ja sijoittui viidenneksi – Eero Hirvonen miesten kilpailun yhdeksäs

© NordicFocus

Yhdistetyn maailmancup jatkui lauantaina Itävallan Ramsaussa sekä naisten että miesten henkilökohtaisilla osakilpailuilla Individual Compact -menetelmällä. Naisten kilpailussa Minja Korhonen jatkoi hyviä otteitaan ja oli päivän kilpailun viides. Miesten kilpailussa parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Eero Hirvonen, joka oli lopputuloksissa yhdeksäs.

Viikonloppuna säväyttänyt Korhonen lähtee hyvillä mielin kohti joulutaukoa.

– Päällimmäiset fiilikset varmaan tänään on se, että onneksi pääsee nyt joululomalle. Tulee kyllä varmasti loma tarpeeseen. Huomasi tänään, että oli aika viimeisiä voimia, mitä oli enää jäljellä. Oli kuitenkin kokonaisuudessaan taas hyvä kisa. Tosi hyvä hyppy, toki alastulo jäi vähän harmittamaan. Tähän oli kuitenkin hyvä lopettaa Ramsaun kisat ja nyt lähdetään joulunviettoon, summasi Korhonen.

Päivän toisena suomalaisena kilpailussa nähtiin Heta Hirvonen, joka oli kilpailun 26:s.

Naisten tulokset

Miesten parhaasta suomalaissijoituksesta tänään vastannut Eero Hirvonen oli tyytyväinen päivään kokonaisuutena, vaikka potentiaalia olisi myös ollut parempaan sijoitukseen.

– Vähemmän ottaa päähän mäkiosuuden jälkeen kuin eilen, vaikka sijoitus ei huomattavasti parempi ole. Positiivista oli kuitenkin se, että Ramsaun mäki on ollut itselleni aika vaikea ja tuntui että kilpailuhyppy ei ollut kovin hyvä, niin sellaisella hypyllä kuitenkin kohtuusijoituksille. Hiihdossa olisi ollut vähän parempikin sija haettavissa. Vähän tuli mokattua viimeisellä kierroksella ja hiihdin vähän väärin. Meinasin myös kaatua yhdessä mutkassa ennen loppuratkaisuja, joten pari kaveria pääsi tulemaan ohi, kommentoi Hirvonen.

Miesten tulokset
Kommentit SoundCloudissa

Rukalla kilpailtiin Continental Cupin merkeissä

Lauantaina kilpailtiin myös miesten Continental Cupin merkeissä Rukalla. Kilpailun parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Otto Niittykoski, joka oli kilpailun kymmenes. Valtteri Holopainen oli kilpailun 14:s, Herman Happonen 20:s, Jesse Pääkkönen 28:s, Eemeli Kurttila 35:s, Rasmus Ähtävä 36:s ja Peter Räisänen 40:s.

Tulokset