Minja Korhonen ja Perttu Reponen yhdistetyn Suomen mestareiksi

Arno Hämäläinen

Perttu Reponen ja Minja Korhonen voittivat yhdistetyn normaalimäen Suomen mestaruudet lauantaina Ounasvaaralla, Rovaniemellä. Molemmille SM-kulta oli ensimmäinen aikuisten sarjoissa. Miesten alle 18-vuotiaiden Suomen mestariksi urheili Eelis Meriläinen. 

Kiteen Urheilijoita edustava Reponen lähti kymmenen kilometrin hiihto-osuudelle 41 sekuntia Paimion Urheilijoiden Niko Kytösahon perässä, mutta nappasi mäkihypyn erikoismiehen kiinni jo ensimmäisellä kilometrillä. Hopealla yltänyt Puijon Hiihtoseuran Ilkka Herola jäi Reposesta 1.57,9 ja pronssia ottanut Ounasvaaran Hiihtoseuran Niklas Malacinski 2.22,5.

–    Suoritukset olivat tasaisen hyvät sekä mäessä että hiihdossa, joten voin olla kyllä tyytyväinen. Viimeisen kuukauden aikana olen hypännyt vain viisi hyppyä. Näköjään välillä hyppy kulkee vähän pitemmän tauon jälkeen. Lähdin tekemään kovaa omaa hiihtoa. Onneksi ero ei lähtenyt pienentymään, joten sain tulla lopun hyvillä mielin. Kisakausi ei lopu vielä tähän. Pitäähän se kerran elämässä viidenkympin perinteinen hiihtää – ja se päivä on huomenna, kun kisapaikallakin jo ollaan, Reponen naurahti. 

Ilkka Herola oli tuntia ennen yhdistetyn hiihto-osuutta ankkuroinut Puijon Hiihtoseuran maastohiihtojoukkueen Suomen mestaruus hopealle. 

–    Olo on aika tyhjä. Tämä ei ollut enää kilpahiihtoa – melkoiseksi kävelyksi kisa minun osaltani meni. Nytpähän ainakin tietää miten pahalle se voi tuntua. Olin sen verran kuutamolla, etteivät sauvat pysyneet enää räpylöissä. Tökkäsin sauvan suksen eteen ja vedin siitä mahalleni. Se kruunasi tämän päivän. Nyt laitetaan sukset narikkaan ja lähdetään lomahommiin, Herola ilmoitti.

–    Mitali oli yllätys, kun katsoin mäkikisan jälkeen starttilistaa. Loppukiri on osaksi Jasmi Joensuun ansiota, kun häneltä hyvin luistavat sukset lainaksi. Kausi oli pettymys, mutta onneksi sain tähän loppuun onnistumisen kotimaisemissa. Nyt on mukava lähteä lomailemaan, Malacinski sanaili.

Naisten kisa oli Siilinjärven Ponnistuksen Minja Korhosen ylivoimaa. SM-hopealle sijoittunut Taivalkosken Kuohun Annamaija Oinas jäi viiden kilometrin lenkillä lähes kahden minuutin ja pronssinainen, Lahden Hiihtoseuran Susanna Forsström yli neljän ja puolen minuutin päähän.

–    Hyppy oli positiivinen yllätys, koekierrokseen nähden tuli metrejä ihan hyvin lisää. Hiihto-osuudella oli tarkoitus pysyä kärkikamppailussa mukana ja se onnistui. Reissu oli rankempi kuin odotin, mutta loppuun asti selvittiin, Korhonen iloitsi.

–    Rovaniemen mäki on ollut minulle vaikea, mutta tänään sain kisaan ihan hyvän hypyn. Latu oli rankka, eikä ollut oikein muutenkaan minun päiväni. Hiihto ei kulkenut oikeastaan ollenkaan. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä pienelle treenitauolle ja kohti uutta kautta, Oinas suunnitteli.

Jyväskylän Hiihtoseuraa edustava Eelis Meriläinen oli vahvin alle 18-vuotiaiden miesten sarjassa. Hopealle urheili Puijon Hiihtoseuran Herman Happonen ja pronssille Kiteen Urheilijoiden Arsi Tietäväinen.

Yhdistetetyn tulokset 
naiset I miehet I M18-sarja

Haastatteluja SoundCloudissa

Ounasvaaran Talvikisojen verkkosivut
Suomen Cupin verkkosivut
Liity Hiihtoliiton tiedotuksen whatsapp-ryhmään 

Sosiaalisen median kanavat

Maastohiihdon Suomen Cup Facebook I Instagram I Twitter
Ounasvaaran Hiihtoseura Facebook I Instagram
Suomen Hiihtoliitto Facebook I Instagram I Twitter (mäkihypyn ja yhdistetyn SM-kisat)