Minja Korhonen ja Eero Hirvonen juhlivat yhdistetyn Suomen mestaruuksia

© Touho Häkkinen

Yhdistetyn normaalimäen SM-mitalit jaettiin yleisissä sarjoissa lauantaina Rovaniemen Ounasvaaralla. Naisten Suomen mestariksi kruunattiin Siilinjärven Ponnistuksen Minja Korhonen. Miesten kilpailussa Suomen mestaruutta juhli Jyväskylän Hiihtoseuran Eero Hirvonen.

Minja Korhonen oli tyytyväinen etenkin päivän mäkiosuuteen.

– Mäkiosuus meni itse asiassa paremmin kuin mitä osasi odottaa. Tosi hankala kausi ollut vähän kaiken osalta, joten mäkiosuus oli positiivinen yllätys tänään. Aika maltilla hiihto-osuudella sai hiihtää. Tiesin, että enää ei ole oma paras hiihtokunto. Aika paljon kisoja takana ja vähän jo painaa. Hyvin sain kuitenkin loppuun asti vedettyä, summasi Korhonen.

Naisten kilpailussa hopealle sijoittui Lahden Hiihtoseuran Heta Hirvonen. Pronssia nappasi Taivalkosken Kuohun Annamaija Oinas.

Tulokset naiset

Miesten kilpailusta muodostui Eero Hirvosen sekä Puijon Hiihtoseuran Ilkka Herolan kaksinkamppailu. Suomen mestaruus ratkesi vasta maaliviivan venytyksessä Hirvosen hyväksi.

– Vähän oli haastava aamu, sillä joku hermopinne hieman vaikeutti aamua ja mäkeen pääsyä. Onneksi se sitten vertyi, kun jätin koekierroksen välistä ja jumppailin. Pääsin kuitenkin hyvistä asemista hiihto-osuudelle, mikä helpotti elämää kummasti, kommentoi Hirvonen.

Kilpailussa hopealle sijoittuneen Herolan ero Hirvoseen oli vain 0,1 sekuntia. Pronssia kilpailussa nappasi Kainuun Hiihtoseuran Arttu Mäkiaho.

Tulokset miehet

N18- ja M18-sarjojen mestaruudet ratkottiin tänään niin yhdistetyssä kuin mäkihypyssä

Tänään kilpailtiin myös yhdistetyn N18- ja M18-sarjoissa sekä mäkihypyn N18- ja M18-sarjoissa. Yhdistetyn naisten kilpailussa kilpaili ainoastaan Ounasvaaran Hiihtoseuran Lumia Nurmela. Miesten kilpailussa Suomen mestaruutta juhli Siilinjärven Ponnistuksen Valtteri Holopainen. Naisten mäkihypyn kilpailussa Suomen mestaruuteen hyppäsi Lahden Hiihtoseuran Heta Hirvonen. Miesten kilpailussa voittoa juhli Siilinjärven Ponnistuksen Tuomas Meis.

N18 yhdistetyn tulokset
M18 yhdistetyn tulokset
N18 & M18 mäkihypyn tulokset

Ounasvaaran Hiihtoseuran kilpailusivut