
Mäkihypyn ja yhdistetyn johtoryhmä kokoontui 15. syyskuuta 2026 käsittelemään lajien ajankohtaisia asioita. Kokouksessa tarkasteltiin muun muassa Latu lentoon -päätapahtuman antia, uutta minimäkikiertuetta, valmentajakoulutuksen uudistusta sekä sääntö- ja hallintouudistuksen etenemistä.
Onnistuneita tapahtumia ja uusia avauksia
Johtoryhmä kävi läpi Vuokatissa järjestetyn Latu lentoon -kiertueen päätapahtumaa ja siitä saatuja palautteita. Palautteiden perusteella osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan. Erityistä kiitosta saivat leirin hyvä ilmapiiri sekä laadukas valmennus. Palautteissa nostettiin esiin myös kehityskohteita, jotka huomioidaan tulevien tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa.
Kesän aikana järjestettiin myös ensimmäistä kertaa viidellä paikkakunnalla kiertänyt minimäkikiertue. Johtoryhmä arvioi kiertueen kokonaisuudessaan onnistuneeksi, sillä se toi mäkihyppyä lähemmäksi lapsia ja perheitä eri puolilla Suomea. Kiertueen aikana lapset tekivät yhteensä yli 1300 hyppyä. Positiivisten kokemusten perusteella minimäkikiertuetta jatketaan myös tulevaisuudessa, ja toimintaa kehitetään edelleen entistä vaikuttavammaksi.
Johtoryhmä sopi Kansallisen Mäkipäivän järjestämisestä talven 2026–2027 aikana. Tapahtumalle etsitään sopiva ajankohta, ja sen markkinoinnista vastaavat seurat yhteistyössä Hiihtoliiton kanssa.
Katsaukset Hiihtoliiton sääntö- ja hallintouudistukseen sekä uudistettuun valmentajakoulutukseen
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Marleena Valtasola esitteli johtoryhmälle sääntö- ja hallintouudistuksen etenemistä. Johtoryhmä keskusteli erityisesti siitä, millaisia viestejä ja näkökulmia se haluaa välittää uusille työryhmille. Keskustelussa korostuivat uusien harrastajien houkutteleminen mäkihypyn ja yhdistetyn pariin sekä seurojen toiminnan tukeminen. Lisäksi tärkeänä pidettiin seurojen välisen vuoropuhelun ja yhteistyön vahvistamista osana seuratoiminnan kehittämistä.
Johtoryhmä nosti esiin myös pienmäkien olosuhdetyön merkityksen. Pienmäkien kehittäminen nähtiin keskeisenä osana lajien tulevaisuuden turvaamista yhdessä mäkikeskusten muun kehittämisen kanssa.
Hiihtoliiton koulutusasiantuntija Tilda Rajamäki esitteli johtoryhmälle Hiihtoliiton strategian mukaisesti uudistettua valmentajakoulutusta. Jatkossa lasten ja nuorten valmentajia koulutetaan lumilajien ja urheiluopistojen tiiviissä yhteistyössä. Koulutus on kolmiportainen, ja se sisältää lapsuusvaiheen, nuoruus- ja valintavaiheen sekä huippuvaiheen. Uudistus vahvistaa koulutuksen monipuolisuutta ja lisää lajien välistä yhteistyötä. Koulutuksia tullaan järjestämään Kisakalliossa, Vöyrillä, Vuokatissa ja Rovaniemellä.
Johtoryhmä ei sopinut seuraavan kokouksen ajankohtaa, sillä tavoitteena on saada uudet työryhmät käynnistymään mahdollisimman pian. Johtoryhmä kokoontuu tarvittaessa ennen työryhmien toiminnan aloittamista.
Mäkihypyn ja yhdistetyn johtoryhmän tehtävänä on ohjata, tukea ja kehittää mäkihypyn ja yhdistetyn operatiivista urheilutoimintaa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja budjetin puitteissa. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii Niina Meis, varapuheenjohtajana Riina Valto ja jäseninä Pirjo Karjalainen, Teemu Keränen, Kari Kolppo, Janne Marvaila ja Pekka Tervahartiala. Lisäksi kokouksiin osallistuu tarpeen mukaan henkilöstön edustajia ja tarvittaessa kutsuttuja asiantuntijoita.