Maastohiihdon maailmancup-viikonloppu Jällivaarassa päätökseen 4×7,5 km viesteillä

© Modica/NordicFocus

Maastohiihdon maailmancup-viikonloppu Jällivaarassa päättyi tänään 4×7,5 km viesteihin. Naisten kilpailussa Suomella oli haastava päivä ja joukkue sijoittui kilpailun kahdeksanneksi (+5:10,7). Joukkueessa hiihtivät Jasmi Joensuu, Rebecca Immonen, Riitta-Liisa Roponen ja Vilma Ryytty. Krista Pärmäkoski jäi päivän kilpailusta pois sairastumisen takia. Kilpailun voittoon hiihti Ruotsi ennen Saksaa ja Yhdysvaltoja.

– Tämän päivän kisa ei tuntunut yhtä hyvältä kuin eilen. Vähän semmoinen mitäänsanomaton hiihto itseltäni. Periaatteessa kulki ihan ok mutta vähän lopussa jäi kirivaihde löytymättä. Hiihdin siinä saksalaisen kanssa ja vedin aika paljon, kun tuntui, ettei hänen vetämä vauhti ollut ihan riittävä. En sitten kuitenkaan saanut tiputettua häntä noihin nousupätkiin. Hän otti loppukirin ja harmittaa, että jäin siitä. Aika rauhallinen viestikisa, ei ollut hirveästi tungosta enää ankkuriosuudella, kertoi Ryytty.

Miesten viestissä Suomi pysyi pitkään kärkiryhmän mukana ja taisteli loppukirissä neljännestä sijasta loppumetreille asti. Suomen sijoitus tänään lopulta kuudes (+45,7). Joukkueessa hiihtivät Lauri Lepistö, Markus Vuorela, Remi Lindholm ja Miro Karppanen. Kilpailun voittoon hiihti Norja ennen Ruotsia ja Saksaa.

– Ihan mukiinmenevä suoritus kuitenkin vähän tällaisella kakkosketjulla. Omalla osuudella alku tuntui kovinkin helpolta. Olisin toivonut, että oltaisiin pidetty vähän vauhtia enemmän. Tiesin, että jos mennään lopussa kovaan kiriin, niin saattaa hapot iskeä vähän yllättäen, vaikka olisi tuntunutkin helpolta. Niinhän siinä sitten kävikin ja pikkuisen nitkahdin loppuun. Olisin halunnut antaa Remille vielä vähän paremman paikan lähteä. Täytyy kyllä sanoa, että muilla jäsenillä oli tänään vahvat suoritukset. Oltiin hyvin taistelussa mukana tälläkin ketjulla, niin ihan hyvä viestipäivä, Vuorela totesi.

Naisten kilpailun tulokset
Miesten kilpailun tulokset
Urheilijakommentit SoundCloudissa
Maastohiihdon maailmancup