Maastohiihdon Hopeasompa 2025 – välinekontrolli varmistaa reilut kilpailuolosuhteet Jyväskylässä

@ Alexandra Stark, Hopeasompa Vöyri 2024

Maastohiihdon Hopeasomman loppukilpailut järjestetään Jyväskylän Laajavuoressa 21.-23. maaliskuuta 2025. Tänä vuonna Ski Jyväskylän isännoimä Hopeasompa on perinteikäs kilpailutapahtuma, joka on koonnut yhteen Suomen 12–16-vuotiaat maastohiihtäjät jo vuodesta 1972.

Kilpailuissa sarjojen kolme parasta palkitaan Hopeasompa-mitalein. Lisäksi 16-vuotiaiden sarjoissa parhaille jaetaan SM-mitalit.

Fluorivoiteiden käyttökielto ja välinekontrolli Hopeasommassa

Kaudella 2024/2025 kansallisesti voimaan tullut fluorivoiteiden käyttökielto koskee myös Hopeasomman loppukilpailuja. Tasapuolisten kilpailuolosuhteiden varmistamiseksi tapahtumassa järjestetään välinekontrolli, jossa suksien pohjat testataan fluorimittauslaitteella. Laitteella tarkistetaan, onko voitelussa käytetty fluoria sisältäviä tuotteita.

Kilpailijoiden ja huoltajien on huolehdittava ennen kilpailuja siitä, että sukset ovat huolellisesti puhdistetut ja voidellut vain fluorittomilla voiteilla. Myös voiteluvälineiden, kuten harjojen, tulee olla puhtaita fluorijäämien välttämiseksi. Tarkemmat ohjeet suksien puhdistamiseen löydät täältä.

Jyväskylässä järjestetään vapaaehtoinen suksien ennakkotestaus torstaina 20.3. klo 18.00–19.30. Ennakkotestauksen tarkoituksena on varmistaa, että suksien puhdistus on suoritettu asianmukaisesti ja onnistuneesti, eikä suksiin ole jäänyt fluoria. Testauksen yhteydessä mahdolliset raja-arvot ylittävät tulokset eivät johda seuraamuksiin, vaan tarkoitus on lisätä tietoisuutta ja auttaa kilpailijoita valmistautumaan kilpailupäivän varsinaiseen kontrolliin.

Kilpailijoiden ja huoltajien kannattaa tutustua välinekontrollin ohjeistukseen sekä kilpailupaikan järjestelyihin etukäteen. Lisätietoa välinekontrollista ja kilpailutapahtuman järjestelyistä löydät kilpailujärjestäjän verkkosivuilta.

Artikkelin on kirjoittanut kansallinen fluorivalvontaryhmä