Maastohiihdon A-maajoukkue valittu kaudelle 2022–2023

Maastohiihdon A-maajoukkue tulevalle kaudelle on nimetty. Joukkueen kokoa on olympiakauden jälkeen kasvatettu ja ryhmässä harjoittelee tulevalla kaudella 20 urheilijaa. Joukkueeseen on nimetty 7 naista ja 13 miestä.

Joukkueen kauden päätavoitteena on Planican MM-kilpailut. Leirityskokonaisuus jatkuu onnistuneen olympiakauden jälkeen hyvin samanlaisella kokonaisuudella. Leiriohjelmia tullaan jatkossa eriyttämään entistä selkeämmin sprinttereiden ja normaalimatkan hiihtäjien välillä.

– Miesten puolella meillä nousi viime talvena uusia nuoria urheilijoita useammankin kerran maailmancupin pistesijoille ja tämän vuoksi miesten ryhmä on nyt hieman aiempaa isompi. Viime kausi oli kokonaisuudessaan onnistunut ja A-maajoukkuetoiminnassa jatkamme hyvin pitkälle samansuuntaisella leirityksellä kuin viime kaudella.  Lisäksi toimintaa on tarkoitus eriyttää leireillä entistä selkeämmin, eli sprintterit ja normaalimatkan hiihtäjät harjoittelevat aiempaa enemmän oman ohjelman mukaan, kertoo päävalmentaja Teemu Pasanen.

Maastohiihdon muut valmennusryhmät ovat rakentumassa ja kokonaisuudesta kerrotaan lisää myöhemmin.

Maastohiihdon A-maajoukkue

Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski

Miehet
Ville Ahonen, Juuso Haarala, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Lauri Mannila, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Verneri Suhonen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen

Päävalmentaja ja miesten vastuuvalmentaja: Teemu Pasanen
Miesten valmentaja: Ville Oksanen
Naisten vastuuvalmentaja: Jussi Piirainen
Naisten valmentaja: Juho Halonen