Latu lentoon -kiertue käynnistyy jälleen toukokuussa

Latu lentoon -kiertue käynnistyy toukokuussa Paimiosta. Kiertue on yhteinen tapahtuma- ja harjoitusleirikokonaisuus koko mäkihypyn ja yhdistetyn lajiyhteisölle, junioreista maajoukkueurheilijoihin, huoltajista valmentajiin ja taustajoukoista tuomareihin. Latu lentoon -tapahtumia järjestetään tänä vuonna kuusi. Kiertueen tarkoituksena on harjoitella useilla paikkakunnilla ja vahvistaa yhteistä tekemistä niin urheilijoiden kuin valmentajien kesken.

– Yhteisöllinen Latu lentoon -kiertue jatkuu taas toukokuussa. Tänä vuonna kiertueelle on saatu mukaan uusia paikkakuntia, mikä on todella hieno juttu. Näin lapset ja nuoret pääsevät hyppäämään erilaisista mäistä ja saavat sitä kautta uusia kokemuksia. Kiertue oli viime vuonna erittäin onnistunut ja saimme mukaan todella paljon osallistujia. Toivottavasti sama trendi jatkuu myös tulevana kautena ja saadaan myös uusia seuravalmentajia leireille mukaan. Innolla odotan tulevaa Latu Lentoon -kiertuetta, kertoo lajikoordinaattori Kimmo Yliriesto.

Latu lentoon -kiertue 2023

19-21.5. Paimio
5-8.6. Vuokatti
28-30.7. Kouvola
1-3.9. Tampere
29.11.-1.12. Rovaniemi

Kiertueen päätapahtuma järjestetään lokakuussa, paikka ja aika tarkentuu alkukesään mennessä. Tapahtumien tarkemmat ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan kevään ja alkukesän aikana.

Lisätietoja

Kimmo Yliriesto
puh. +358 45 2700333
kimmo.yliriesto(at)hiihtoliitto.fi