Kesä GP alkoi Puolasta – Eetu Nousiainen hyppäsi voittoon Continental Cupissa

© Lauri Hakola

Vilkas kilpailupäivä sai upean päätöksen Puijolla, kun Eetu Nousiainen hyppäsi Continental Cupin voittoon. Puolassa parhaista suomalaissuorituksista vastasivat Jenny Rautionaho ja Antti Aalto.

Jenny Rautionaho kilpaili uransa ensimmäisessä kesä GP kilpailussa tänään, ja tasaisten hyppyjen päätteeksi sijoittui sijalle 17. Hypyt kantoivat HS134 mäestä 104 ja 106.5 metriä. Rautionaho oli tyytyväinen sijoitukseen, mutta hypyissä oli urheilijan mukaan vielä parantamista.

-Sijoitus tyydyttää kivasti, mutta hypyt eivät ole vielä treenien kanssa samaa tasoa. Huomenna on onneksi uusi päivä ja uusi mahdollisuus, Rautionaho kertoi.

Toisella kierroksella nähtiin myös Julia Kykkänen, joka sijoittui sijalle 30. Kykkäsen hypyt olivat 95.5 metriä ja 78.5 metriä. Naisten valmentaja Ossi-Pekka Valta kokee, että saumaa on vielä parempaakin.

-Kesä GP kausi polkaistu käyntiin, naisilla ensimmäistä kertaa GP kilpailut Wislassa. Molemmat urheilijat pisteillä on hyvä juttu. Jennylle sijoitus 17, ja todella hyvä kilpailu. Isossa kuvassa Jennyllä on mennyt hyppääminen eteenpäin ja täälläkin on hypännyt muutamia tosi hyviä hyppyjä. Tänään kilpailussa perustasolla, kiva nähdä, että sillä irtoaa tuollainen sijoitus. Julialla on ollut haastavampaa, mutta sielläkin on ollut hyvää hyppäämistä joukossa. Nyt vaan huomiseen kilpailuun hyvillä mielin, Valta summasi.

Tulokset

Antti Aalto nousi tasaisilla hypyillä sijalle 14

Antti Aalto oli tänään suomalaismiehistä paras, kun hän hyppäsi sijalle 14. Aallon hypyt kantoivat 124 ja 123 metriä.

-Oli aika hyvä päivä mäessä tänään. Harjoituksissa hypyt vaihteli, mutta kisan hypyt olivat aika samanlaisia keskenään. Siihen olen tyytyväinen, että sain kaksi kohtuullisen hyvää hyppyä kilpailuun. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, nyt on selvä sävel mäessä, Aalto kommentoi kisaa.

Kilpailussa oli mukana koko Suomen A-maajoukkue, mutta Niko Kytösahon 107 metrinen riitti sijaan 43 ja Arttu Pohjolan 106.5 metrinen sijaan 45. Miesten päävalmentaja Janne Väätäinen oli positiivisesti yllättynyt Aallon kilpailusta.

-Kaiken kaikkiaan hieno kilpailu, olosuhteet olivat aika hyvät, vaikka koko viikon on ollut aikamoista myräkkää. Koekierroksen aikana oli ukkosta ja satoi vähän vettä. Kilpailuun kuitenkin saatiin hyvät olosuhteet. Suomalaisten osalta Antti oli tänään hyvä, ehkä jopa positiivisesti yllätti. Tottakai parantamista vielä on monellakin osa-alueella, mutta tasaisia hyviä hyppyjä kisaan, tämän viikon parhaat suoritukset täällä. Artun ja Nikon kohdalla aika keskeneräistä meininkiä, tulee hyviäkin suorituksia siellä täällä, mutta näissä karkeiloissa ei vielä riitä toiselle kierrokselle. Huomenna uusi yritys, ja eletään kuitenkin vielä heinäkuuta, aikaa on, mutta niin on tekemistäkin. Töitä varmasti riittää, Väätäinen summasi päivän kilpailun.

Tulokset

Continental Cupissa Eetu Nousiainen vastasi mitallijuhlista

Kuopiossa järjestetyssä Continental Cupissa Eetu Nousiainen oli päivän nimi. Aikataulumuutosten takia tänään hypättiin kaksi kilpailua. Ensimmäisessä kisassa Nousiainen otti hopeaa, mutta se ei hänelle riittänyt, ja päivän toisessa kilpailusta Nousiainen hyppäsi voittoon. Voitto oli Nousiaiselle uran ensimmäinen Continental Cupissa.

Nuorten joukkueen valmentaja Lauri Hakola oli tyytyväinen suomalaismiesten suorituksiin. 

-Continental Cupissa kaikki neljä suomalaista pääsivät pisteille, ja Eetu Meriläinen sivusi uransa parasta sijoitustaan. Eetu Nousiaiselta vahvaa tekemistä. Työ jatkuu tästä kohti syksyä ja kisa kautta, Hakola summasi.

Tulokset:

Naisten 1. kilpailu
Naisten 2. kilpailu

Miesten 1. kilpailu
Miesten 2. kilpailu

Kuuntele kommentteja Soundcloudissa
Seuraa joukkuetta sosiaalisessa mediassa