Tour de Ski jatkui tänään Italian Val di Fiemmessä yhdistelmäkilpailuilla. Kerttu Niskanen oli päivän parhaana suomalaisena naisten kilpailun kuudes +2:06,2 kilpailun voittanutta Norjan Therese Johaugia perässä. Päivän tulos pudotti Niskasen Tour de Skin kokonaiskilpailun neljänneksi. Ero kolmantena olevaan Jessie Digginsiin ennen Tourin viimeistä etappia on 40 sekuntia. Krista Pärmäkoski oli päivän 9., Jasmi Joensuu 22., Johanna Matintalo 26. ja Jasmin Kähärä 28.
Tänään yhdeksänneksi hiihtänyt Krista Pärmäkoski on myös Tour de Skin kokonaistulosten yhdeksäntenä ennen päätöspäivää.
– Lähdin tänään aika rohkeasti liikkeelle. Mulla oli liukas ja hyvin pitävä pertsan suksi. Kolmannella pertsan kierroksella Therese löi sen verran vauhtia, ettei itellä ollut enää rahkeita ja vähän ylikovaa siihen. Kuolin siihen vetoon ja skeitti ei lähtenyt mitenkään hyvin liikkeelle. Yleensä se on lähtenyt vähän paremmin vaihdon jälkeen, mutta nyt oli vaikeaa. Eka kierros oli hankala, mutta sitten sekin lähti kulkemaan. Riskillä lähdin ja tänään se ei kantanut loppuun asti. Ihan ok veto kuitenkin. Huomaa, että alkaa oleen aika väsynyt – on ollut raskas Touri. Huomenna pitäisi vielä jaksaa, summasi Pärmäkoski.
Arsi Ruuskanen oli miesten kilpailun parhaana suomalaisena 23. +1:07,1 kilpailun voittaneen Norjan Johannes Hösflot Kläbon takana. Niko Anttola oli 30. ja Lauri Vuorinen 44.
Arsi Ruuskanen oli sijan 20 tienoilla koko kilpailun, mutta haasteet suksenvaihtopaikalla ratkaisivat sijan sen huonommalle puolelle.
– Muut olivat tänään parempia. Ei ollut itsellä paras kulku, eikä kisa mennyt ihan kuten toivoi. Oma suoritus oli pettymys tänään. Huomista kohti, kommentoi Ruuskanen.
Miesten tulokset
Naisten tulokset
Urheilijakommentit Soundcloudissa
Val di Fiemme 3.-5.1.2025
Tour de Skin kokonaistilanne