Kaksi suomalaista ylsi top-10 sijoitukseen Val di Fiemmessä

Suomalaisittain hyvin mennyt Val di Fiemmen viikonloppu sai hienon päätöksen kun Ilkka Herola ja Eero Hirvonen tulivat maaliin 10 parhaan joukossa. Myös Perttu Reponen ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen ja maailmancupin pisteille ollessaan 22. 

Kuudenneksi sijoittunut, ja alle sekunnin voittajasta jäänyt Ilkka Herola oli tyytyväinen viikonlopun kokonaisuuteen.

”Mielenkiintoinen kisapäivä ja hienoa, että päästiin taistelemaan jopa voitostakin. Ei mennyt loppusuora putkeen, vähän väärä kaistavalinta, vaikea edes sanoa, oliko epäonnistuminen. Päätin mennä vasemmalla, kun näytti siltä, että siinä olisi vapaata. Sitten sieltä juuri kerkesi kaveri sivulta blokkaamaan ja jäin hitaaseen peesiin. Tuollaisessa loppukirissä yksikin virhe kostautuu. Todella hieno viikonloppu ja voi hyvillä mielin jatkaa tästä eteenpäin.”

Kilpailun nopeinta hiihtovauhtia esittänyt Eero Hirvonen sijoittui lopulta sijalle 10.

”Lopputuloksena hyvä päivä, top 10 sijoitukseen pitää olla tyytyväinen. Hyppääminen ei ollut hohdokasta, yritin tehdä vähän enemmän kun kerralla on mahdollista. Onneksi eroa keulaa oli niin vähän, että se oli mahdollista hiihtää kiinni. Oli ihan hyvin energiaa lopussa, porukkaa oli vaan liikaa edessä, etten päässyt lähemmäksi keulaa. Tottakai hyvä päivä kokonaisuudessa.”

Uransa parhaimpaan sijoitukseen maailmancupissa yltänyt Perttu Reponen uskoi, että mäessä olisi ollut vielä parempaankin mahdollisuudet.

”Mäessä tänään ei ihan omaa parasta saanut tehtyä, mutta erot oli kuitenkin sen verran pienet, että ei juurikaan vaikuttanut lähtöpaikkaan. Ihan ok sijalta pääsi lähtemään ja hiihto-osuudella oli hyvää kulkua tänään. Sain otettua varmasti tuolta lähtöpaikalta sen mihin oli mahdollisuudet. Voin olla tyytyväinen uran parhaaseen sijoitukseen.”

Kilpailun voitti maailmancupia johtava Norjan Jarl Magnus Riiber. Saksalaiset Eric Frenzel ja Vinzenz Geiger ottivat sijat 2 ja 3.

Tulokset

Urheilijoiden kommentit SoundCloudissa