Julia Kykkänen 38:s Lillehammerin normaalimäessä

Mäkihypyn maailmancup jatkui tänään naisten osalta Norjan Lillehammerissa. Lillehammerissa hypättiin normaalimäen kilpailu, jossa suomalaisista mukana nähtiin Julia Kykkänen.

Kykkäsen lauantain kilpailu päättyi yhteen kierrokseen. Suomalaishyppääjän ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi Liillehammerin HS98-mäestä 79 metriä ja pisteitä kertyi 93,4. Kykkäsen päivän otteet riittivät sijaan 38.

– Julialla tuli aika paljon puristusta kilpailuun, harjoituksissa on ollut parempia hyppyjä. Niitä kaivataan huomenna esiin, pohti naisten valmentaja Ossi-Pekka Valta.

Lillehammerissa siirrytään huomenna suurmäkeen. Kykkäsen lisäksi iltapäivän karsinnassa nähdään mukana Susanna Forsström ja Jenny Rautionaho. Karsinnasta jatkoon selvinneet jatkavat päiväänsä klo 18.30 alkavaan suurmäen osakilpailuun.

Tulokset ensimmäisen kierroksen jälkeen

Miesten maailmancupia on hypätty tänään Wislassa. Lauantain kilpailuohjelmassa oli joukkuekilpailu, jossa ei kuitenkaan nähty suomalaisedustusta Niko Kytösahon ollessa ainut suomalainen Puolassa. Kytösaho nähdään huomenna mukana Wislan henkilökohtaisessa kilpailussa. Kilpailu alkaa klo 17 Suomen aikaa.