Julia Kykkänen 27:s Hinzenbachissa – suomalaismiehet jäivät toisen kierroksen ulkopuolelle Saksassa

© Touho Häkkinen

Julia Kykkänen jatkoi pistesijoilla mäkihypyn maailmancupissa Hinzenbachissa. Itävallassa hypättiin viikonloppuna kolme osakilpailua ja Kykkänen ylsi jokaisessa toiselle kierrokselle.

Kykkäsen hypyt kantoivat tänään 81 ja 80,5 metriä. Pisteitä kertyi yhteensä 185,8. Suomalaisurheilija oli tyytyväinen päivän otteisiinsa ja koki kilpailun olleen paras pitkään aikaan.

– Tänään oli hyvä päivä. Sai kaikilla kolmella hypyllä hypättyä tasaisesti ja oli vähän rennompaa. Uskaltaisin väittää, että oli paras kisa vähään aikaan, vaikkei tuloksissa ihan vielä näykään. Tuosta on hyvä mennä eteenpäin, pohdiskeli Kykkänen.

Myös Jenny Rautionaho selvitti tiensä kilpailuun, mutta ei yltänyt 77,5 metrin hypyllään tänään toiselle kierrokselle. Kilpailun voitti Japanin Sara Takanashi ennen Slovenian Nika Kriznaria ja norjalaista Silje Opsethia.

Tulokset

Julia Kykkäsen kommentit SoundCloudissa

Suomalaismiehet eivät yltäneet tänään toiselle kierrokselle Saksan Klingenthalissa. Niko Kytösaho hyppäsi sijalle 40 ja Antti Aalto oli 41:s. Kytösahon hyppy kantoi 123,5 metriä ja Aallon 118 metriä.

Aalto tiesi kilpailun jälkeen tarkasti, mistä tällä hetkellä kiikastaa. 

– Ei mikään vahva päivä. Laskuasento tippuu ennen ponnistusta ja siitä ei saa hyvää likettä tehtyä. Täytyy tehdä suunnitelmaa tulevien päivien ja viikkojen suhteen harjoittelusta ja kilpailemisesta, pohti Aalto.

Tiukan kilpailun voitti Norjan Halvor Egner Granerud ennen Slovenien Bor Pavlovcicia ja Saksan Markus Eisenbichleria.

Tulokset

Antti Aallon kommentit SoundCloudissa

Suomen joukkueen tulevien päivien ja viikkojen suunnitelmat ovat urheilijoilla ja valmentajilla tarkastelussa. Mäkihypyn maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Zakopanessa, mutta suomalaisurheilijoiden osalta osallistuminen ei ole vielä varmaa.

– Se positiivinen kierre on vähän kadonnut ja nyt pohdimme, että mikä olisi urheilijoille paras vaihtoehto harjoittelun ja kilpailemisen kannalta, kommentoi päävalmentaja Janne Väätäinen.

Vahvasti Continental Cupissa viikonloppuna esiintynyt Eetu Nousiainen ja Jarkko Määttä kilpailevat ensi viikonloppuna Continental Cupissa Klingenthalissa. Zakopanen maailmancupin osalta joukkue ilmoitetaan heti joukkueen suunnitelmien selvittyä.