Jasmi Joensuu ja Joni Mäki sprinttimestaruuksiin Vantaan SM-hiihdoissa

© Touho Häkkinen

Vantaan SM-hiihdot käynnistyivät perjantaina vapaan hiihtotavan sprinteillä. Suomen mestareiksi hiihtivät läpi päivän vahvasti esiintyneet Jasmi Joensuu ja Joni Mäki.

Joensuu aloitti päivän karsintavoitolla ja hän hiihti myös alku- ja välieränsä voittoon. Finaalissa Joensuu ja hopealle hiihtänyt Jasmin Kähärä irtosivat muista heti ensimmäisessä nousussa. Kirkkain mitali ratkesi loppukirissä kotiyleisön edessä hiihtäneen Joensuun hyväksi. Pronssia kilpailussa otti Anne Kyllönen.

Tuore kultamitalisti totesi päivän olleen tasapainoinen alusta loppuun saakka.

– Hyvä kisa saatiin ”Jaskan” (Jasmin Kähärä) kanssa aikaan. Tiedettiin, että ollaan molemmat hyvässä kunnossa. Vie varmasti meidän molempien hiihtoa eteenpäin, kun saadaan kovia hiihtoja myös täällä Suomessa. Oli helpon tuntuista hiihtoa tänään, kertasi Joensuu

Myös Mäki avasi päivän vakuuttavalla karsintavoitolla. Mäen kilpailupäivä sujui suunnitelmien mukaisesti ja hallitusti.

– Oli varma fiilis heti karsinnan jälkeen. Pystyin erissä hiihtämään oman taktiikkani mukaan. Kyllä tuo ratakin maistui, positiivinen fiilis jäi tästä päivästä, kommentoi Mäki.

Miesten finaalissa mitalit ratkottiin loppusuoralla. Verneri Suhonen otti kilpailussa hopeaa ja pronssille hiihti Lauri Vuorinen.

Tulokset 
Naiset
Miehet

Suomen Cupin pistetilanteet
Naiset
Miehet

SM-kilpailut jatkuvat huomenna Hakunilassa perinteisen hiihtotavan 20 kilometrin väliaikalähtökilpailuilla.