Jenny Rautionaho uran parhaaseen sijoitukseensa Engelbergissä – suomalaisia ei nähty toisella kierroksella miesten kilpailussa

© NordicFocus

Mäkihypyn maailmancup jatkui lauantaina Itävallan Engelbergissä naisten osalta karsinnalla sekä henkilökohtaisella osakilpailulla HS140-mäestä. Suomalaisnaiset olivat hyvässä vireessä, sillä Jenny Rautionaho hyppäsi uran parhaaseen sijoitukseensa ja oli kilpailun viides. Rautionahon hypyt kantoivat 128 ja 132 metriä. Julia Kykkänen oli kilpailun viidestoista. Kykkäsen hypyt kantoivat 121 ja 120 metriä.

Rautionaho oli tyytyväinen päivän suoritukseensa kokonaisuudessaan.

– Hyvä kisa ja koko päivä hyvää tekemistä karsinnasta lähtien. Kivasti sain pidettyä oman tason myös kisassa. Uran paras sijoitus, niin oikein onnistunut viikonloppu. Tästä voi sitten jatkaa joulutauolle ja jatkaa taas vuodenvaihteessa, kommentoi Rautionaho.

Naisten tulokset

Miesten kilpailussa suomalaisia ei nähty toisella kierroksella. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi tänään Kasperi Valto, joka oli kilpailun 35:s. Eetu Nousiainen oli kilpailun 37:s ja Antti Aalto 40:s. Niko Kytösaho hylättiin hyppypuvun vuoksi.

– Pienistä kiinni oli, ei sattunut kelit kohdalleen oikeastaan kellään meidän joukkueesta kisassa. Pienetkin virheet ratkaisevat paljon, joten nyt kävi näin. Koekierroksella kuitenkin hyppäsin kymppisakkiin, joten potentiaalia on reservissä ihan hyvin, kun kaikki palaset osuu kohdalleen. Uskon kyllä, että kisaankiin saadaan hyvä onnistuminen lähiaikoina – mielellään jo huomenna, summasi Valto.

Miesten tulokset
Urheilijakommentit

Lauantaina kilpailtiin myös Continental Cupin sekä FIS Cupin merkeissä

Lauantaina kilpailtiin myös miesten mäkihypyn Continental Cupia Rukalla. Päivän parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Kalle Heikkinen, joka oli kilpailun 22:s. Muita suomalaisia ei nähty kilpailun toisella kierroksella. Arttu Pohjola oli kilpailun 40:s, Vilho Palosaari 43:s ja Mico Ahonen 46:s.

Kilpailun tulokset

FIS Cupia kilpailtiin lauantaina Norjan Notoddenissa. Viikonlopun toisen osakilpailun parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Tuomas Kinnunen, joka oli kilpailun 24:s. Muita suomalaisia ei nähty kilpailun toisella kierroksella. Eeli Keränen oli kilpailun 39:s, Juho Ojala 55:s, Veeti Hyvärinen 57:s ja Onni Siven 58:s.

Kilpailun tulokset