Jenny Rautionaho 27:s Lillehammerissa

© Nordic Focus

Mäkihypyn maailmancup jatkui sunnuntaina naisten osalta Lillehammerin suurmäessä. Jenny Rautionaho ja Julia Kykkänen selvittivät tiensä iltapäivän karsinnasta varsinaiseen osakilpailuun. Rautionaho vastasi päivän parhaasta suomalaissijoituksesta ja hyppäsi sijalle 27.

Rautionahon kilpailuhypyt kantoivat 116 ja 108,5 metriä. Lillehammer on ollut suomalaishyppääjälle haastava kilpailupaikka.

– Yhtä vaikeaa on ollut hyppääminen täällä kuin aina ennenkin. Vaikka olen elämäni parhaassa kunnossa, niin silti ei onnistu hyppääminen näistä mäistä. Eilinen oli pettymys, tänään nyt sentään muutaman pisteen sai ison mäen kisasta. Hyvällä mielellä voi unohtaa tämän viikonlopun ja alkaa keskittymään ensi viikon kilpailuihin. Toivon mukaan siellä vähän suotuisampi mäki meikäläiselle, pohti Rautionaho.

Julia Kykkänen oli kilpailun 39:s eikä häntä näin ollen nähty kilpailun toisella kierroksella. Suurmäen kilpailun voitti Norjan Silje Opseth.

Tulokset

Jenny Rautionahon kommentit SoundCloudissa