Ilkka Herola otti jälleen voiton kesä GP:llä – ”Yksi uran parhaita kisoja tuloksellisesti”

© Flawia Krawczyk

Ilkka Herola jatkoi hienoa suorituksia Itävallassa käydyssä kesä GP:n kilpailussa. Hän oli mäkiosuuden 97 metriä kantaneella hypyllä kilpailun toinen vain neljä sekuntia Itävallan Mario Seidlin perässä. Hiihto-osuudella Herola teki ratkaisun ja voitti 11 sekunnin erolla Seidlin.

– Tänään oikein hieno päivä, voi sanoa, että yksi uran parhaita kisoja tuloksellisesti. Voin olla päivään tyytyväinen, hyvä hyppy ja onnistunut hiihto taktisesti. Tosi hienoa, iloitsi Herola.

Kauden ensimmäisessä kesä GP:ssä kilpaillun Eero Hirvonen oli kilpailun 15. Rullahiihtoon Hirvonen lähti sijalta 34., mutta kova vauhti radalla siivitti 19 sijan parannukseen.

Arttu Mäkiaho oli kilpailun 21. Hyvien harjoitushyppyjen siirto ei vielä tänään kisakierrokselle täysin onnistunut, mutta Mäkiaho lähtee hyvillä mielin kohti huomista kilpailua.

– Mäkiosuus jätti taas hampaankoloon. Nyt olen saanut koekierrokselle ja harjoituskierrokselle hyviä hyppyjä, kisakierrokselle en kuitenkaan saanut sitä siirrettyä. Täällä on hyvä harjoitella kilpailutilannetta pitkästä aikaa. Eiköhän se ala sieltä kisakierroksellakin napsumaan.

– Hiihto oli aika tasapaksu. Se oli tukkoista ja jouduin aika varovasti lähtemään liikkeelle. Kolmannella kierroksella Eero veti kovaa ja se oli vähän liikaa omalle vauhdille tänään. Tuli pieni tummuminen loppuun, mutta eiköhän se huomenna ole jo napsun parempaa, Mäkiaho kertoi.

Leevi Mutru hyppäsi 77.5 metriä. Hiihto-osuuden jälkeen hän oli kilpailun 35:s. Viides suomalainen Perttu Reponen hylättiin puvun takia.

Petter Kukkonen oli tyytyväinen päivän voittajan kisaan. Muiden urheilijoiden osalta Kukkonen vielä odottaa harjoitushyppyjen kaltaisia suorituksia mäessä.

– Onhan se kiva voittaa, tolppia ei ole meidän maajoukkueeseen hirveesti tullut viimeisten vuosien aikana. Ilkalla oli tänään kokonaissuorituksena yksi hänen uransa parhaista suorituksista, todella hieno hyppy ja hiihto oli hyvä. Taktiikan puolestakin onnistui, sitä kautta se voitto sieltä varmistui.

– Muilla pojilla sijoitukset ihan ok, Eero viidestoista, Arttu 21., ne ovat kohtuullisia. Pojilla on kykyjä, se on käynyt selväksi tämän kesän aikana. Harjoituksissa, osa jopa kilpailukierroksilla, on onnistunut, ja tänään koekierros oli hyvä, 18 joukossa oli kolme suomalaista. Pientä puristamista tulee kilpailuun, ja se hyvä hyppääminen ei sinne jokaisella siirry. Pertun hylkäys oli vähän harmi, hän olisi lähtenyt hyvältä sijalta, ja olisi top 10 paikasta kamppailemaan tänään, Kukkonen kertoi.

Toiselle sijalle tänään hiihti Mario Seidl ja kolmanneksi sijoittui hänen maamiehensä Stefan Rettenegger.

Tulokset
Kesä GP:n kokonaistilanne

Kuuntele kommentteja SoundCloudissa